Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 25.09.2017/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallituksen konsernijaosto

§ 25

25.09.2017

 

Matalahden-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos

 

444/10.03.06/2017

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 25.09.2017 § 25

 

Maanmittausinsinööri Birit Keva:

 

Naantalin kaupunki antaa ranta-asemakaavojen valmistelua koskevan päätöksen mukaisesti lausunnon Matalahden-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutoksen 1.6.2017 päivätystä luonnoksesta. Suunnittelualue sijaitsee Naantalin Luonnonmaan lounaisrannalla. Kaavan laatijana on FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy/ Arja Sippola.

 

Kaava-alue ja kaavan tavoitteet

 

Ranta-asemakaavan muutos koskee Naantalin kaupungin Haijaisten (401) kylän kiinteistöä 529-401-1-92 (Kotka). Sijaintikartta oheistetaan.

 

LIITE A1, KHKON 25.9.2017 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

Muutosalueen pinta-ala 14,030 ha ja rantaviivan pituus on 660 m.

 

Ranta-asemakaavan muutoksella esitetään muodostettavaksi kolme omarantaista loma-asuntojen korttelialuetta (RA). Rakennuspaikkojen pinta-ala on yhteensä 3,27 ha. Yhden lomarakennuspaikan kokonaisrakennusoikeudeksi esitetään 350 k-m², josta päärakennus saa olla enintään 200 k-m², saunarakennus enintään 25 k-m² ja vierasmajat enintään 50 k-m². Ranta-asemakaavan muutosalueelle esitetään yhteensä 1 050 k-m² rakennusoikeutta.

 

Matalahden-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutosluonnoksen 1.6.2017 päivätty kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen oheistetaan.

 

LIITTEET A2 - A3, KHKON 25.9.2017 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

Kaavalliset lähtökohdat

 

Suunnittelualueella on voimassa 31.8.2012 hyväksytty Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaava ja 11.5.1976 vahvistettu Matalahden-Kotkanaukon rantakaava.

 

Luonnonmaan osayleiskaavassa tila on merkitty kaavamerkinnällä RM, joka tarkoittaa, että alue on varattu yhteisrantaiseksi lomakyläalueeksi ja se on asemakaavoitettu tai tarkoitettu asemakaavoitettavaksi.

 

Ote Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavasta oheistetaan.

 

LIITE A4, KHKON 25.9.2017 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

Rantakaavassa Kotkan tila on osoitettu merkinnällä RH, RHS, RR sekä AL, LV-, M-, UP-, ja UV-merkinnöin. Yhteensä tälle suunnittelualueelle on voimassa olevassa ranta-asemakaavassa osoitettu rakennusoikeutta 2 460 m², joka sisältää 29 lomarakennuspaikkaa, 3 saunarakennuspaikkaa ja 2 liikerakennusten rakennuspaikkaa.

 

Selvitykset

 

Alueella on tehty luonto- ja lepakkoselvitykset. Luonto- ja lepakkoselvitykset on laatinut FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy / Tiina Mäkelä.

 

Luontoselvityksessä todetaan seitsemän paikallisesti arvokasta luontokohdetta. Alueet on rajattu luo-merkinnällä (luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue) kaavakartalle. Luontokohteiden rajaukset ja tarkemmat kuvaukset on esitetty luontoselvityksessä.

 

Lepakkoselvityksen mukaan alueella ei havaittu lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Alue voi kuitenkin tarjota yksittäisille lepakoille väliaikaisia päivehtimispaikkoja. Selvityksessä todetaan, että alueella olevat lepakoiden tärkeät ruokailualueet tulisi huomioida rakentamisen, metsäalueiden hakkuiden ja harvennusten yhteydessä sekä erityisesti myös mahdollisten kulkureittien valaistusta suunniteltaessa.

 

Luontoselvitys on kaavaselostuksen liitteenä 3 ja lepakkoselvitys liitteenä 4.

 

Ranta-asemakaavan mitoitus

 

Luonnonmaan osayleiskaavan mitoitusnormi on kuusi loma-asuntoyksikköä rantaviivakilometriä kohden (6 lay).

 

Kotkan tila 529-401-1-92 on kaavan poikkileikkausajankohtana 1.7.1959 kuulunut kantatilaan Alitalo 529-401-1-39 X. Kantatilan kokonaisrakennusoikeus on ollut 5,5 lomarakennuspaikkaa ja kolme niistä on käytetty. Jäljelle jää siis 2,5 lomarakennuspaikkaa, joka mitoitusperusteiden mukaisesti pyöristetään lukuun 3.

 

Kantatilan jäljelle oleva rakennusoikeus voidaan osoittaa niille tiloille, joilla on vielä tilakohtaista rakennusoikeutta jäljellä. Tiloista Kotka 529-401-1-92 on ainoa, jolla rakennusoikeutta on jäljellä.

 

Mitoituslaskelma on kaavaselostuksessa sivulla 23.

 

Lausunto

 

Esitetään lausuntona seuraavaa:

 

Rakennusalojen rajauksia tulee kalliolakialueitten vierellä pienentää korttelin 1 ja 2 osalta siten, ettei rakennusala ulotu korkeuskäyrän +13 yläpuolelle, sekä korttelin 3 osalta siten, ettei se ulotu käyrän +9 yläpuolelle.

 

Rakennusoikeus tulee kaavallisesti jakaa niin että vähintään toinen tai molemmat vierasmajat on rakennettava tontin pohjoisosaan.

 

Kaavamääräyksiin tulee lisätä suurinta sallittua kerroslukua vastaava määräysteksti.

 

Kaavaan tulee lisätä määräys joka kieltää julkisivuissa yli 3 metriä korkeat lasipinnat sekä kieltää sijoittamasta kahta suurta lasipintaa päällekkäin.

 

Kaavan luo-merkinnät tulee täsmentää niin, että niistä tietää minkä takia kukin luo-merkintä on alueella.

 

Kaavaan tulee lisätä määräys, joka riittävästi ohjaa alueen valaistuksen toteuttamista niin, että haittavaikutuksia lepakoitten elinympäristöön minimoidaan.

 

Havainnekuva tulee täydentää niin, että siinä osoitetaan ratkaisu, jossa koko rakennusoikeus on käytetty.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että se antaa lausuntonaan seuraavaa:

 

Rakennusalojen rajauksia tulee kalliolakialueitten vierellä pienentää korttelin 1 ja 2 osalta siten, ettei rakennusala ulotu korkeuskäyrän +13 yläpuolelle, sekä korttelin 3 osalta siten, ettei se ulotu käyrän +9 yläpuolelle.

 

Rakennusoikeus tulee kaavallisesti jakaa niin, että vähintään toinen tai molemmat vierasmajat on rakennettava tontin pohjoisosaan.

 

Kaavamääräyksiin tulee lisätä suurinta sallittua kerroslukua vastaava määräysteksti.

 

Kaavaan tulee lisätä määräys, joka kieltää julkisivuissa yli 3 metriä korkeat lasipinnat sekä kieltää sijoittamasta kahta suurta lasipintaa päällekkäin.

 

Kaavan luo-merkinnät tulee täsmentää niin, että niistä tietää minkä takia kukin luo-merkintä on alueella.

 

Kaavaan tulee lisätä määräys, joka riittävästi ohjaa alueen valaistuksen toteuttamista niin, että haittavaikutuksia lepakoitten elinympäristöön minimoidaan.

 

Havainnekuva tulee täydentää niin, että siinä osoitetaan ratkaisu, jossa koko rakennusoikeus on käytetty.

 

KONSERNIJAOSTO:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa