Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 93



 

Naantalin varhaiskasvatuksen toimintalinjaus

 

Koulutuslautakunta 12.12.2023 § 93      

291/00.01.01.03/2023    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Koulutuslautakunta on joulukuussa 2018 (18.12.2018 § 94) hyväksynyt varhaiskasvatuksen toimintalinjauksen vuosille 2019-2024. Vuoden 2023 aikana on valmisteltu varhaiskasvatuksen uusi toimintalinjaus. Koulutuslautakunta antoi 28.3.2023 kokouksessaan ohjeet valmistelulle.

 

Toimintalinjauksen tarkoituksena on kuvata varhaiskasvatuksen työntekijöille, kunnan päätöksentekijöille ja kuntalaisille tahtotilaa lapsi- ja perheystävällisen Naantalin varhaiskasvatuksen palvelujen kokonaisuudesta. Linjaus avaa myös varhaiskasvatuksen työtä ohjaavia raameja ja sisältöä. Lisäksi siinä on pyritty kuvaamaan toiminnan suunnittelua, toteuttamista, päätöksentekoa ja arviointia ohjaavia elementtejä sekä niitä käytännön toimia ja ratkaisuja, jolla toimintalinjauksessa kuvattu visio saavutetaan. Linjauksen luonnissa on pyritty ymmärtämään naantalilaisten perheiden tarpeiden nykytila; toimintaympäristön ja asiakastarpeiden muutokset suhteessa kaupungin varhaiskasvatuksen palveluntarjonnan rakenteeseen. Toimintalinjaus pohjaa Naantalin kaupungin strategiaan, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan sekä kaupungin suunnitelmaan koulu- ja päiväkotiverkon kehittämiseksi.

 

Toimintalinjauksen valmistelusta on vastannut työryhmä, johon ovat kuuluneet:

- varhaiskasvatuksen opettaja Minna Putus

- varhaiskasvatuksen opettaja Emilia Salin

- konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Minna Mäkitalo

- varhaiskasvatuksen opettaja Satu Sarlund

- varhaiskasvatuksen erityisopettaja Taru Hoppela

- varhaiskasvatuksen opettaja Katja Maskulin

- varhaiskasvatuksen opettaja Eeva-Maija Miesvirta

- varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Jenni Heikkinen

- varhaiskasvatuksen opettaja Minna Dahlgren

- varhaiskasvatuksen opettaja Saila Grönberg

- varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Mari Leppänen

- projektityöntekijä Iida Aaltonen

- varhaiskasvatusyksiköiden esimiehet

- varhaiskasvatuksen esimies ja johtaja.

 

Prosessissa on osallistettu työntekijöiden lisäksi koulutuslautakunnan jäsenet ja varhaiskasvatuksen huoltajista koostuva kokemusasiantuntijaryhmä. Lisäksi on pyydetty kommentteja kaupungin ulkopuoliselta muutoskouluttajalta.

 

Varhaiskasvatuksen toimintalinjaus liitteenä.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 12.12.2023

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen toimintalinjauksen vuosille 2024-2028.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.