Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 92


 

Kouluterveyskyselyn 2023 tulokset

 

Koulutuslautakunta 12.12.2023 § 92      

1048/12.00.00.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri

 

Kouluterveyskysely tuottaa monipuolista ja luotettavaa, maakunnallista ja paikallista seurantatietoa eri ikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta sekä avun saamisesta ja palvelujen tarpeisiin vastaavuudesta.

 

Kyselyyn osallistuvat perusopetuksen 4. ja 5. vuosiluokan ja 8. ja 9. vuosiluokan oppilaat sekä lukiokoulutuksen 1. ja 2. vuoden opiskelijat.

 

Kouluterveyskysely toteutetaan joka toinen vuosi. Tietoja on kerätty perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyviltä vuodesta 1996 ja lukioissa vuodesta 1999 alkaen. Perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvät lapset ovat olleet mukana vuodesta 2017 alkaen.

 

Kouluterveyskyselyn tuloksia käytetään Naantalissa kouluyhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseen, opiskeluhuoltotyössä sekä hyvinvointisuunnitelmia laadittaessa. Myös oppilaita ja opiskelijoita osallistetaan tulosten tarkasteluun ja sen kautta hyvinvoinnin kehitystyöhön.

 

Tämän vuoden kuntakohtaiset tulokset ovat saatavilla THL:n sähköisessä tulospalvelussa Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi | Tableau Public. Oppilaitoskohtaiset tulokset on toimitettu suoraan koulutuksen järjestäjille ja oppilaitoksille.

 

Vuoden 2023 kouluterveyskyselyn tuloksista laaditut ikäryhmittäiset koosteet on tallennettu lautakunnan sähköisiin kokousmateriaaleihin.

 

Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri esittelee kouluterveystyön tuloksia.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta keskustelee kouluterveyskyselyn 2023 tuloksista ja merkitsee ne tiedoksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.