Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.10.2024/Pykälä 136



 

Yhdyskuntatekniset palvelut 2024 kyselytutkimus

 

Tekninen lautakunta 22.10.2024 § 136      

160/10.03.01.00.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 15.10.2024

 

Yhdyskuntatekninen osasto on osallistunut FCG:n toteuttamaan yhdyskuntateknistenpalveluiden palvelutyytyväisyystutkimukseen kevään 2023 aikana.

 

Tutkimukseen osallistui 28 kuntaa/kaupunkia. Kyselytutkimuslomakkeita postitettiin naantalilaisille yhteensä 300 kpl, joista 54 kpl palautui ja lisäksi 17 vastasi kyselyyn verkossa. Lisäksi kaikille avoimeen nettikyselyyn vastauksia saatiin30 kpl. Vastauksia yhteensä saatiin101 kpl. Tyypillisin vastaaja on taajamassa omakotitalossa asuva yli 60-vuotias nainen.

 

Yleisesti voidaan todeta Naantalin tulosten parantuneen vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023.

 

Naantali sijoittuu kuntien keskiarvon yläpuolelle lähes kaikissa kyselyosiossa paitsi lasin- ja paperinkeruupisteiden sijainnissa, suurista jätteistä eroon pääsyssä, vaarallisten jätteiden keruupisteiden sijainnissa. Jätehuoltoon liittyvissä kysymysosioissa tulokset olivat kuitenkin parantuneet.

 

Verrattaessa Naantalin tuloksia vuosien 2023 ja 2024 välillä havaitaan tulosten muuttuneet (+/- muutos suurempi kuin 0,15) merkittävästi seuraavissa kysymysosiossa:

 

+ keskustan katujen puhtaus ja siisteys

+ Keskustan ulkopuolisten katujen puhtaus ja siisteys

+ Asuntokadun kunto

+ Lumenauraus asuntokadulla

-keskustan puistot

+ Asuntoalueiden läheiset metsät

+ Suurista jätteistä eroon pääsy

+ Vaarallisten jätteiden keruupisteiden sijainti

+ Jätehuollon neuvonnan ja tiedotuksen toimivuus

+ Vesilaitoksen toimittaman juomaveden laatu

+ Sadevesien viemäröinti

+ Vesihuollon asiakaspalvelu

+ Vesihuollon tiedotus yleensä

+ uimarannat ja maauimalat 

 

Kysyttäessä vastaajilta suosittelisivatko he asuinaluettaan tutuillensa ajatellen katujen, kevyen liikenteen väylien, puistojen ja katuvalaistuksen kuntoa ja hoitoa sai Naantali korkeimman suositteluindeksin vertailukuntien joukossa.

 

Talousarviossa 2024 on tavoitteeksi asetettu Viheryksikössä, liikuntapaikoilla ja konekeskuksessa asetettu sijoittuminen parhaaseen kolmannekseen seuraavasti:

 

-          Keskustan puistot: sijoitus 1/28

-          Liikuntapaikat: sijoitus 5/28

-          Lumenauraus keskustan johtavilla pääkaduilla ja jk+pp-tie väylillä: sijoitukset 2/28 ja 5/28

 

Talousarviossa kyselytutkimukseen perustuvat tavoitteet saavutettiin.

 

Kehitettävää tutkimuksen mukaan on henkilöiden saavutettavuudessa, kielenkäytön selkeydessä ja asioiden hoitoajassa.

 

Tähän on reagoitu ottamalla käyttöön sähköinen palautepalvelu, jolla pyritään ohjaamaan asiakaspalautteet ja yhteydenotot henkilökuntaan yhden järjestelmän kautta ja siten  varmistamaan vastauksen saaminen nopeammin.

 

Kyselytutkimustulokset ovat liitteenä.

 

Liite 1, TEKLA 22.10.2024

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee yhdyskuntatekniset palvelut kyselytutkimuksen 2024 tiedokseen.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.