Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2017 Pykälä 63



Koulutuslautakunta

§ 63

19.09.2017

 

Perusopetuksen koulujen työsuunnitelmat lukuvuodeksi 2017-2018

 

794/12.00.05/2017

 

Koulutuslautakunta 19.09.2017 § 63

 

Vs. johtava rehtori Vesa Malin

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Liitteenä on perusopetuksen koulujen työsuunnitelmat lukuvuodelle 2017 - 2018.

 

LIITE B3, KOULLTK 19.9.2017

 

VS.SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää hyväksyä Karvetin, Kultarannan, Kuparivuoren, Merimaskun, Lietsalan, Rymättylän, Taimon, Maijamäen, Suopellon ja Velkuan koulujen työsuunnitelmat liitteen mukaisesti lukuvuodelle 2017 - 2018.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.