Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2017 Pykälä 61


Koulutuslautakunta

§ 61

19.09.2017

 

Naantalin kaupungin muun varhaiskasvatuksen kehittämishanke vuosille 2017-2019

 

795/12.00.05/2017

 

Koulutuslautakunta 19.09.2017 § 61

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Avoimia varhaiskasvatuspalveluita ovat esimerkiksi kunnan eri sektoreiden, järjestöjen tai seurakunnan järjestämät kerhot, asukas- ja leikkipuistot ja avoimet päiväkodit. Toimintaan voivat osallistua muun muassa lapset vanhempineen, kun päivähoidon tarvetta ei ole, sekä perhepäivähoitajat hoitolastensa kanssa. Kaikille perheille tarkoitetun laajan palvelujärjestelmän kautta voidaan tarpeen mukaan ohjata lapsia ja perheitä myös erityispalveluiden piiriin.

 

Naantalin kaupungissa järjestetään tällä hetkellä avointa varhaiskasvatusta Karvetin Väentuvan avoimessa päiväkodissa. Lisäksi tuetaan 3. sektorin tuottamaa toimintaa muun muassa erillisellä toimintarahalla. Kaupungin avoimeen päivähoidon toiminnan toteuttamisesta vastaa tällä hetkellä neljä työntekijää; 1 lastentarhanopettaja, 1 sosiaaliohjaaja sekä kaksi lastenhoitajaa. Rymättylän avoimen päiväkodin toiminta on syksyn 2017 aikana keskeytetty vähäisen kävijämäärän vuoksi.

 

Kevään 2017 aikana Naantali otti käyttöön päivähoitoa käyttöä rajaavan 20 tuntisen käytännön. On todennäköistä, että käyttöön otettu rajaus tulee lisäämään perheiden avoimen varhaiskasvatuksen toimintojen käyttöä. Jo nyt on kantakaupungin alueen perheiltä tullut toive muun muassa avoimen puistotoiminnan käynnistämiseen.

 

Varhaiskasvatusjohtaja esittää, että edellä mainittujen perusteella koulutuslautakunta käynnistää avoimen varhaiskasvatuksen palveluiden kehittämishankkeen. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää uudenlaista avointa varhaiskasvatusta palvelemaan koko Naantalin kaupungin aluetta. Keskiössä on laaja-alainen verkostoyhteistyö muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sekä innovatiivinen perheitä tavoittava avoimen varhaiskasvatuksen palvelujen viestintä. Toimintaan sisältyy puistotoiminnan käynnistäminen. Hankkeelle pyritään hakemaan ulkopuolista toimintarahoitusta syksyn 2017 aikana. Hanke päättyy toukokuussa 2019, jolloin arvioidaan hankkeen tuottamat hyödyt. Hankkeelle tullaan osoittamaan määräaikainen projektityöntekijäresurssi ajalle 1.10.2017-31.5.2019. Hanke ei aiheuta määräraha lisäystä vaan toiminta katetaan nykyisen määrärahan puitteissa.

 

VS.SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää käynnistää Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksessa muun varhaiskasvatuksen kehittämishankeen vuosille 2017-2019. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää uudenlaista avointa varhaiskasvatusta palvelemaan koko Naantalin kaupungin aluetta. Keskiössä on laaja-alainen verkostoyhteistyö muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sekä innovatiivinen perheitä tavoittava avoimen varhaiskasvatuksen palvelujen viestintä. Toimintaan sisältyy puistotoiminnan käynnistäminen. Hankkeelle osoitetaan projektityöntekijäresurssi käytössä olevista määrärahoista ajalle 1.10.2017-31.5.2019.

 

KÄSITTELY:

 

Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen lauseen

"Hankkeen toimintasuunnitelma tuodaan lautakunnan käsittelyyn."

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin esittelijän tekemällä lisäyksellä täydennettynä.