Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 17


Koulutuslautakunnan toimintakertomus 2023

 

Koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2023

 

Koulutuslautakunta 12.03.2024 § 17      

43/02.06.01.03/2024    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Hans Våg

 

Liitteenä on koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2023.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 12.3.2024

 

Koulutuslautakunnan toimintakate ylittyi 1 314 000 €. Ylityksestä  perustoiminnan osuus on 958 000 € ja hanketoiminnan omarahoitusosuudet 356 000 € päättyvien hankkeitten osalta. Hankkeiden omarahoitus sisältää myös edellisten vuosien kuluja. Koulutuslautakunnan osalta perustoiminnan palkkoihin on mennyt suunniteltua enemmän 596 000 €. Suurin nousu näkyi Oppilaan tukipalveluissa, jossa henkilökunnan tarve on kasvanut rajusti erityisoppilaiden lukumäärän kasvaessa. Myös varhaiskasvatuksessa henkilökunnan tarve on ollut suurempi alle 3-vuotiailla lapsilla ja lisäkuluja ovat aiheuttaneet korkeat sijaiskulut.  Ennakoitua laskua kotihoidon ja yksityisen hoidon piirissä olevien lasten lukumäärässä ei tapahtunutkaan, jonka vuoksi ylitystä syntyi 191 000 €. Kotikuntakorvaukset olivat 295 000 € arvioitua alhaisemmat. Perusopetuksessa henkilöstökulut toteutuivat suunnitelmia pienempinä pääasiassa Valmo-ryhmien määrän vähenemisen vuoksi. ICT-ja asiantuntijapalveluissa on ollut nousua erityisesti perusopetuksessa. Hintojen nousu näkyi aineissa ja tarvikkeissa.

 

Investointi Luonnonmaan perhetalon kalustamiseen toteutui suunnitellusti. Talousarvio ylittyi lievästi 4 000 €.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.