Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 154



 

Pitkäluodon yksityistiekunnan oikaisuvaatimus vuoden 2023 yksityistieavustusten päätökseen

 

 

Tekninen lautakunta 24.10.2023 § 119     

    
 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 3.10.2023

 

Yksityistieavustukset ovat olleet haettavissa 31.8.2023 mennessä. Avustuksen perusteena on vuonna 2022 toteutuneet kunnossapitokustannukset.

 

Avustus jakaantuu:

 

. peruskunnossapitoavustukseen

. lisäkunnossapitoavustukseen

. ylimääräiseen kunnossapitoavustukseen

 

Liitteenä on teknisen lautakunnan 15.5.2019 tarkistetut yksityistieavustusten jakoperusteet.

 

Liite 1, TEKLA 24.10.2023

 

Yksityistieavustuksiin on kuluvalle vuodelle varattu 140 000 euroa. Anomuksia tuli yhteensä 119 tiehoitokunnalta määräaikaan mennessä.  Salmenrannan yksityistiekunta ei täydentänyt hakemustaan tilinpäätöstiedoilla pyynnöstä huolimatta. Avustusta ehdotetaan myönnettävän kaikille 118 tiekunnalle.

 

Alla avustusta hakeneiden tiekuntien määrä ja hyväksyt peruskunnossapitokulut vuosina 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021 ja 2022.

 

 

tiekunnat

hyväksytyt peruskunnossapitokulut

 

vuonna 2015

106

362 319 €

vuonna 2016

106

381 677 €

vuonna 2017

109

440 819 €

vuonna 2018

114

418 410 €

vuonna 2019

115

491 847 €

vuonna 2020

112

466 896 €

vuonna 2021

115

561 264 €

vuonna 2022

119

550 548 €

 

Avustusta hakeneiden yksityisteiden pituus on yhteensä 233 km.

Lisäkunnossapitoavustusta haki 13 tiekuntaa. Ylimääräistä kunnossapitoavustusta haki yksi tiekunta.

 

Peruskunnossapitoavustusta ehdotetaan jaettavaksi 23,4 %:ia vuotuisista hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista eli 128 828 euroa 118 tiekunnalle.

 

Lisäkunnossapitoavustusta ehdotetaan myönnettäväksi 13 tiekunnalle, joiden tietä käyttää säännöllinen aikataulutettu Fölin reittiliikenne. Fölin käyttämät reitit on tarkistettu Turun seudun karttapalvelussa esitetyistä Naantalin sisäisen Fölin joukkoliikenteen reittikartasta. Kutsuperusteinen liikenne ei oikeuta lisäkunnossapitoavustukseen. Lisäkunnossapitoavustuksen suuruus on 7 %: ia hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista. Lisäkunnossapitoavustusta ehdotetaan 11 037 euroa.

 

Ylimääräistä kunnossapitoavustusta voidaan myöntää toteutetun merkittävän perusparannuksen rakennuskustannuksiin erillisen hakemuksen pohjalta, joka sisältää suunnitelman ja rakennuskustannukset eriteltynä. Ylimääräistä kunnossapitoavusta ei myönnetä koneiden ja laitteiden hankintaan

 

Liite 2, TEKLA 24.10.2023

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää jakaa oheisen liitteen mukaan yksityistieavustuksia peruskunnossapitoavustuksena 118 tiehoitokunnalle yhteensä 128 828 euroa ja lisäkunnossapitoavustusta säännöllisestä aikataulun mukaisesta joukkoliikenteestä aiheutuneisiin lisäkustannuksiin 13 tiekunnalle 11 037 euroa eli yhteensä 139 865 euroa.

Salmenrannan yksityistiekunnan hakemus hylätään puutteellisen hakemusten vuoksi.
 
Samalla tekninen lautakunta päättää, että tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta, lukuun ottamatta valituksen alaisia tiekuntia.

 

Kokouskäsittely  Kaisa Suovanen, Arto Lehtonen ja Kaija Saarni poistuivat esteellisinä tämän asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden perusteena on intressijäävi.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Tekninen lautakunta 14.12.2023 § 154      

572/02.05.01.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 7.12.2023

 

Pitkäluodon yksityistiekunta vaatii oikaisuvaatimuksessa ylimääräisen kunnossapitoavustushakemuksen ottamista uuteen käsittelyyn.

Liitteenä Pitkäluodon tiekunnan oikaisuvaatimus

 

Liite 1, TEKLA 14.12.2023

 

Pitkäluodon yksityistiekunta oli yksityistieavustushakemuksessaan toimittanut lomakkeen ylimääräisestä kunnossapitoavustuksesta. Hakemuksessa ei ollut eritelty haettavan avustuksen suuruutta. Hakemukseen oli sisällytetty tilinpäätöstiedot, joista ilmeni toteutetun sillan uusimisen kustannukset ja siihen saatu ELY-keskuksen avustus.

 

Ylimääräisen kunnossapidon avustushakemusta ei käsitelty avustusten myöntämisen valmisteluvaiheessa, koska hakemuksessa ei oltu esitetty haettavaa avustussummaa.

 

Oheismateriaalina: Pitkäluodon yksityistien ylimääräisen kunnossapitoavustuksen hakemus

 

Oikaisuvaatimuksessa Pitkäluodon yksityistiekunta ilmoittaa sillan uusimisen kustannuksiksi 441 105,06 euroa, johon ELY-keskus on myöntänyt avustusta noin 75 %:ia eli 329 099 euroa. Tiekunta hakee ylimääräistä kunnossapitoavustusta tiekunnan jo maksamalle 112 006 euron osuudelle.

 

Yksityistieavustusten myöntämisperiaatteissa on kirjattu seuraavaa ylimääräisestä kunnossapitoavustuksesta:

 

"Tielautakunta voi myöntää ylimääräistä kunnossapitoavustusta toteutuneen merkittävän perusparannuksen rakennuskustannuksiin erillisen hakemuksen pohjalta. Hakemuksessa tulee esittää suunnitelma, jonka pohjalta perusparannus on tehty sekä toteutuneet rakennuskustannukset eriteltynä. Merkittäviä perusparannuksia eivät ole mm. sorastukset, ojien aukaisut, kohtaamispaikkojen rakentaminen ym. tien ylläpitotyöt."

 

Ylimääräisen kunnossapitoavustuksen tasoa ei ole määritelty, vaan se on harkinnanvarainen kussakin tapauksessa. Myöntämisperiaatteissa ei ole otettu myöskään kantaa avustuksen käsittelyyn, jos hanke saa muuta rahoitusta yhteiskunnan taholta.

 

Naantalin kaupunki ei ole varannut yksityisavustuksiin erillistä määrärahaa ylimääräiseen kunnossapitoavustukseen. Yksityistieavustuksiin on kokonaisuutena käytettävissä 140 000 euroa vuonna 2023.

 

Yksityistieavustushakemus sisälsi myöntämisperiaatteissa edellytetyn suunnitelman ja kustannuserittelyn, joten toteutunut sillan uusimishanke on avustuskelpoinen.

 

Pitkäluodon yksityistiekunta on saanut jo merkittävän ELY-keskuksen myöntämän valtionavustuksen hankkeelle, joka kattaa noin 75 % hankkeen kustannuksista.

 

Mikäli haettava ylimääräisen kunnossapitoavustuksen suuruus olisi yksilöity yksityisavustushakemuksessa, olisi Pitkäluodon tiekunnan avustushakemus huomioitu avustusten käsittelyvaiheessa. Avustussumma ei olisi voinut kattaa kuitenkaan Pitkäluodon tiekunnan jo maksamaa noin 112 000 euron omarahoitusosuutta, koska se olisi ollut suuruudeltaan lähes kokonaan yksityistieavustuksiin varattu summa.

 

Hakemuksessaan Pitkäluodon tiekunta on ilmoittanut, että tien varrella on kahdeksan pysyvää asuntoa. Tie ei ole ns. läpipääsytie eikä sillä siten ole suurta verkostollista merkitystä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta ottaa Pitkäluodon yksityistiekunnan tekemän oikaisuvaatimuksen ylimääräisestä kunnossapitoavustuksen myöntämisestä uudelleen käsittelyyn ja myöntää ylimääräistä kunnossapitoavustusta Pitkäluodon yksityistielle toteutetun sillan uusimiseen 5 000 euroa.

 

Kokouskäsittely  Kaija Saarni poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden perusteena on intressijäävi.

 

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.