Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 56



 

Perusopetuksen koulujen lukuvuoden 2022-2023 arviointikertomukset

 

Koulutuslautakunta 13.06.2023 § 56      

624/12.00.00.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Johtava rehtori Vesa Malin

 

Koulutuslautakunta on hyväksynyt arviointisuunnitelman 19.1.2012.

 

Rehtorikokous on päättänyt ottaa lukuvuonna 2022-2023 laadunarvioinnin kohteiksi opetushallituksen kriteerien mukaiset laatukortit:

- laatukortti 5. Opetussuunnitelman toteutuminen

- laatukortti 6. Opetusjärjestelyt

 

Näiden kahden osa-alueen kehittymistä on seurattu koulujen itsensä valitsemien mittareiden avulla. Liitteeseen on koottu koulujen itsearviointi, johtopäätökset ja toiminta näiden asioiden eteenpäin viemisestä.

 

Lukuvuonna 2023-2024 arvioitavaksi tulevat laatukortit

7. Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen ja

8. Osallisuus ja vaikuttaminen

 

Liitteenä ovat koulujen arviointikertomukset.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 13.6.2023

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee perusopetuksen arviointikertomukset tiedokseen.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.