Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 115


Palovuoren Kivi Oy sopimus 2018 louhinta

 

Isosuon maankaatopaikan louhinnat

 

Tekninen lautakunta 26.10.2022 § 115      

503/11.01.00.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 18.10.2022

 

Palovuoren Kivi Oy ja Naantalin kaupunki ovat sopineet 24.1.2018 Isosuon maankaatopaikka-alueen louhinnasta. Asiaa on käsitelty teknisessä lautakunnassa 20.12.2017.

 

Oheismateriaali: ote pöytäkirjasta 20.12.2017 § 127

 

Sopimuksessa on annettu lupa louhia kalliota maankaatopaikan alueelta 80 000 kiintokuutiota.  Sopimus on voimassa 2022 vuoden loppuun.

Liitteenä sopimus

 

Liite 1, TEKLA 26.10.2022

 

Kallion louhinta Isosuon maankaatopaikan alueelle ei ole edennyt sopimuksen mukaisessa aikataulussa. Viive johtuu pääasiassa Palovuoren Kivi Oy:n mukaan Naantalin alueen runsaasta muusta kiviaineksen tarjonnasta.

 

Palovuoren Kivi Oy esittää sopimuksen jatkamisesta nykyisillä ehdoilla vuoden 2025 loppuun asti. Louhinta-alueen rajausta Palovuoren Kivi Oy esittää tarkennettavaksi niin, että Isuosuontien reunaan jää riittävä suoja-alue.

 

Sopimuksen pidentämisellä ei ole vaikutusta maankaatopaikan toimintaan. Tärkeää on kuitenkin suorittaa louhinta suunnitellusti, jotta maankaatopaikalle saadaan lisäalueita maamassojen vastaanottamiseen

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy oheisen sopimuksen jatkamisen vuoden 2025 loppuun ja valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan sopimuksen jatkamisen Palovuoren Kivi Oy:n kanssa Naantalin kaupungin (529) Ladvon kylän (416) Isosuon kaatopaikka-nimisellä tilalla tarvittavista louhintatöistä. Sopimukseen voidaan tarvittaessa tehdä pieniä teknisiä muutoksia.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.