Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 68



 

Tullikadun ja siihen liittyvien lähialueiden kausi- ja jouluvalaistuksen yleissuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville

 

Tekninen lautakunta 15.06.2022 § 68      

732/10.03.01.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 7.6.2022

 

Tullikatu sijoittuu Naantalin keskustaan keskeiselle alueelle torin viereen. Kadun varrella on runsaasti kaupallisia toimijoita. Tullikadun katusuunnitelmat on hyväksytty teklassa 19.12.2018 §143. Katusuunnitelmien myötä on tullut tarve uusia kadulla oleva jouluvalaistus.

 

Suunnitelmassa tavoitteena on ollut lisätä Tullikadun ja torin viihtyisyyttä pimeään aikaan kausivalaistuksella sekä saada joulun aikaan näyttävä jouluvalaistus.

 

Suunnitelmaehdotuksessa on kadun ylittäviä valonauhoja, joihin tulisi pallon muotoisia koristeita. Puistotien alun puut on esitetty valaistavaksi valonauhoin ja niiden lähettyville on esitetty joulun aikaan eläinfiguureja. Torin Tullikadun puoleiseen osaan on ehdotettu joulunaikaan sijoitettavaksi pallopaviljonkia.

 

Suunnitelmassa on esitetty sekä kausivalaistustilanne että joulun aikainen tilanne.

 

Suunnitelman ideointivaiheessa järjestettiin avoin työpaja 20.4.2022, jossa saatiin kommentteja ideavaihtoehdoista.

 

Suunnitelma on liitteenä.

 

Liite A10, TEKLA 15.6.2022

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Tullikadun ja siihen liittyvien lähialueiden kausi- ja jouluvalaistuksen yleissuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa ne julkisesti nähtäville. Tekninen lautakunta pyytää suunnitelmasta lausuntoa Naantalin energialta ja Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.