Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 69


Katujen päällystysohjelma 2022

 

Katujen päällystysohjelma 2022

 

Tekninen lautakunta 15.06.2022 § 69      

727/10.03.01.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi ja katumestari Pasi Vänni 6.6.2022

 

Liikenneväylien päällystämiseen on vuoden 2022 talousarviossa varattu 150 000 euron määräraha.

 

Katumestari Pasi Vänni on laatinut päällystysohjelman vuodelle 2022.

 

Vanhoilla alueilla esitetään päällystettäväksi katuja yhteensä 1 490 metriä, josta 650 metriä ensikertaisia hiekkapintaisten katujen päällystämistä. Kevyen liikenteen väyliä esitetään uudelleen päällystäväksi yhteensä 320 metriä.

 

Päällystettäväksi esitetään seuraavat osuudet:

 

 Ajoratojen uudelleen päällystys:

- Karvetinkatu, Aurinkotieltä kohti Teräskatu, n. 250 m

- Rautakatu, varikolta kohti Tata Steelin liittymää, n. 270 m

- Isotalontie, välillä Nuhjalantie - Ratsulantie, n. 270 m

- Vanhatie, Viluntieltä kohti kirkkoa, n. 50 m.

 

Hiekkapintaisten katujen uudelleen päällystys:

- Luodontie, n. 180 m

- Kraatarintie, n. 230 m

- Puhdistamontie, n. 150 m portilta

- Särkänahde, loppuosa, n 50 m

 

Kevyen liikenteen väylät:

- Kuparivuorentie, n 150 m

- Uolevi Raaden katu, n. 170 m

 

Päällystettävät kohteet on esitetty liitekartalla.

 

Liite A11, TEKLA 15.6.2022

 

Päällystysohjelman kohteiden lisäksi kunnossapitomäärärahoilla päällystetään ja paikataan talousarviovuoden aikana kiireellistä päällystämistä vaativia kohtia sekä investointiohjelmassa erikseen määrätyt kohteet.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä selostusosan mukaisen päällystysohjelman vuodelle 2022.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.