Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 08.02.2022/Pykälä 5


 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat kompensaatiot

 

Koulutuslautakunta 08.02.2022 § 5      

155/02.05.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Koronapandemian vuoksi Naantalin varhaiskasvatus kompensoi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja.

 

Kotihoitosuositus

 

Naantalin varhaiskasvatus suosittaa vapaaehtoista lasten kotihoitoa koronatilanteen ollessa Varsinais-Suomessa ja Naantalissa edelleen huono. Kotihoitosuositus on tällä hetkellä voimassa tammi- ja helmikuussa 2021.

 

Kotihoitoajalta asiakasmaksujen kompensointi on mahdollista 13.?31.1.2022 ja 1.?28.2.2022 välisellä ajalla. Mikäli lapsen ottaa kotihoitoon tammikuussa ja/tai helmikuussa, siitä tulee tehdä kirjallinen ilmoitus esimerkiksi sähköpostilla varhaiskasvatusyksikön esimiehelle. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi ajanjakso, jolloin lasta hoidetaan kotona. Ilmoitus tulee tehdä koko kuukauden ajalta samalla kertaa.

 

Korona-altistuneet ja positiiviset

 

Niiden lasten osalta, jotka eivät korona-altistuksen tai koronapositiivisuuden vuoksi osallistu varhaiskasvatukseen, on tarkoituksenmukaista jättää perimättä varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Asiakasmaksu kompensoidaan sekä omaehtoisesta karanteenista että lääkärin määräämältä karanteeni-/eristysajalta. Sähköiseen hoitoaikaohjelmaan lapsen koronasairaus, koronaeristys tai koronakaranteeni merkataan koodilla muu poissaolo.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta päättää, että koronapandemiasta johtuvasta syystä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa kompensoidaan lasten ennalta ilmoitettu kotihoito tai lapsen korona -altistuksen tai koronapositiivisuuden vuoksi toteutuneet poissaolot. Kompensaatiot ovat voimassa 13.1.-28.2.2022 välisenä aikana.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.