Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 08.02.2022/Pykälä 4



 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta lukuvuonna 2021-2022

 

Koulutuslautakunta 08.02.2022 § 4      

153/12.05.03.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikapalvelupäällikkö Eija Laurila

 

Perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa pitää lain mukaan arvioida säännöllisesti. Kunnan tulee myös julkistaa arvioinnin tulokset. Naantalissa tehtiin kysely toiminnassa mukana oleville lapsille. Vastausaikaa oli 31.1.2022 asti. Kyselyyn vastaaminen oli vapaaehtoista. Sähköinen kysely lähetettiin noin 210 huoltajalle, vastauksia kertyi yhteensä 105.

 

Vastausten perusteella lapset viihtyivät aamu- ja iltapäivätoiminnassa hyvin ja kokivat, että toiminnassa on turvallista olla. Lapset vastasivat, että heillä löytyy iltapäivätoiminnasta myös kavereita, joiden kanssa leikkiä ja pelata. Ohjaajatkin kuuntelevat lasten mielestä heitä hyvin. Eniten hajontaa löytyi kysymyksestä "Minulla on mahdollisuus olla halutessani rauhallisessa tilassa" ja "Iltapäivätoiminnan lapset kuuntelevat aikuisia hyvin". Osa aamu- ja iltapäivätoiminnan tiloista onkin ajoittain ahdas ja meteliä syntyy. Tätä ongelmaa yritetään poistaa sillä, että ohjaajat tekevät pienempien lapsiryhmien kanssa erilaisia toimintoja koulun tiloissa: kädentaitoja, teknisiä töitä, musiikkihetkiä ja liikuntatuokioita salissa tai ulkona. Avoimissa vastauksissa moni lapsi koki nämä ohjatut tuokiot varsin mukaviksi. Myös ulkoilusta lapset avoimissa vastauksissa kertoivat pitävänsä pääsääntöisesti paljon.

 

Liitteenä on aamu- ja iltapäivätoiminnan palautekyselyn tulokset lukuvuodelta 2021-2022.

 

Liite B1, KOULLTK 8.2.2022

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskyselyn tiedoksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.