Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.11.2021/Pykälä 452


Jäteveden liittymistaksa 1.1.2022 alkaen

 

Jäteveden liittymismaksutaksan muutos

 

Kaupunginhallitus 09.11.2021 § 452      

1619/02.05.00.00/2021    

 

Valmistelija Tekninen johtaja Reima Ojala

 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt jäteveden liittymismaksutaksasta 8.2.2010 § 5. Kaupunginhallitus on päättänyt jäteveden liittymismaksu-taksasta 20.10.2014 § 407. Tekninen lautakunta on 7.4.2021 § 44 päättänyt vastauksessaan valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. aloitteeseen haja-asutusalueiden vesi- ja jätevesiliittymismaksujen tarkistamisesta, että haja-asutusalueiden omakotikiinteistöjen liittymismaksukerrointa muutetaan vesihuoltolaitoksen ehdottamalla tavalla.

 

Vesihuoltolaitoksen ehdotus:
"Vesihuoltolaitoksen ehdotus haja-asutusalueiden omakotitalojen ja niihin verrattavissa olevien rakennusten liittymismaksutaksan muuttamiseksi

 

Haja-asutusalueiden omakotikiinteistöjen liittymishalukkuus vesihuoltoverkostoon on ollut menneinä vuosina erittäin vähäistä ja liittymismaksukertymät pieniä. Yleensä kiinteistöt ovat rakentaneet omat järjestelmät kustannusten takia, vaikka olisi ollut mahdollisuus liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoonkin. Vesihuoltolaitos ehdottaakin, että haja-asutusalueiden omakotikiinteistöjen liittymismaksukerroin olisi jatkossa suurimmillaan kahdeksan nykyisen kahdentoista sijasta riippumatta kiinteistön pinta-alasta. Kyseinen järjestely ei vaikuta liittymismaksu-kertymään mainittavammin ainakaan pienentävästi.

 

Vesihuoltolaitos valmistelee muutosehdotuksen haja-asutusalueen liittymismaksutaksaan talousarvion 2022 valmistelun yhteydessä."

 

Muutettu jäteveden liittymismaksutaksa liitteenä.

 

Liite A3, KH 9.11.2021

 

 

Oheismateriaali:

Muutokset voimassa olevaan liittymismaksutaksaan ilmenevät oheismateriaalista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä jäteveden liittymismaksutaksan 1.1.2022 alkaen liitteen A3 mukaisena.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.