Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 185


 

Oikaisuvaatimus vs. sivistysjohtajan päätökseen palvelussuhteen sivutoimisuudesta

 

Kaupunginhallitus 12.08.2024 § 185      

739/01.02.01.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki

 

Vs sivistysjohtaja on päätöksellään 38/2024 11.6.2024 päättänyt ------------ palvelussuhteen sivutoimisuudesta.

 

Liitteenä Vs. sivistysjohtajan päätös.

 

Liite 1, KH 12.8.2024

 

----------- on tehnyt asiassa oikaisuvaatimuksen 19.6.2024. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä tarkoituksenmukaisuusperusteilla että laillisuusperusteilla. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt laillisuusvirheet on tutkittava ja on harkittava myös, onko päätöstä muutettava vaatimuksen tekijän esittämät tarkoituksenmukaisuusperusteet huomioon ottaen.  Oikaisuvaatimusta käsittelevä kaupunginhallitus on siten sidottu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimukseen eikä voi käsitellä asiaa oikaisuvaatimuksena tätä laajemmin. Hallintolain mukaan otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavaksi viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

 

Liitteenä oikaisuvaatimus.  

 

Liite 2, KH 12.8.2024

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös tulee tarkistaa tarkoituksenmukaisuusperusteilla. Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää, että hänen virkanimikkeensä tulee olla päätoiminen tuntiopettaja.

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen laillisuuteen liittyen ei ole oikaisuvaatimuksessa vaatimuksia.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä ----------- vaatii, että hänelle osoitetaan jatkossa päätoimisuuteen edellytetty määrä opetustunteja eli vähintään 16 opetustuntia viikossa.

 

----------- perustelee oikaisuvaatimustaan sillä, että hänen virkanimikkeensä olisi alun perinkin pitänyt sivutoimisen tuntiopettajan sijaan olla päätoiminen tuntiopettaja, sillä päätoimisuuteen edellytetty tuntimäärä täyttyi palkkaamishetkellä.

 

----------- on valittu Naantalin kaupungin sivutoimiseksi tuntiopettajaksi 13.5.2022 sivistysjohtajan viranhaltijapäätöksellä. Tämän jälkeen on lähiesihenkilön toimesta laadittu viranhoitomääräys. Viranhoitomääräykseen on kirjoitettu, pääasialliset tehtävät virkasuhteen alussa ja työaika virkasuhteen alkaessa. Lukuvuonna 2022 -2023 sekä 2023-2024 sivutoimen tunteja on ollut niin paljon, että palvelussuhde on katsottu päätoimiseksi.

 

Toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. ------------ kuultiin viranhaltijalain perusteella, koska työntekijän velvollisuudet työtehtävässä vähenevät olennaisesti ja palvelussuhteen ehdot heikkenevät sivutoimisuudessa. Kuuleminen järjestettiin 29.5.2024 ja tämän jälkeen vs. sivistysjohtaja teki muutoskelpoisen päätöksen palvelussuhteesta 11.6.2024.

 

Sivistysjohtajan päätös valinnasta liitteenä.

 

Liite 3, KH 12.8.2024

 

Lukuvuonna 2024-2025 osalta opetustunnit ovat 14 tuntia viikossa eli päätoimisuus ei täyttynyt. ----------- toimii sivutoimisena tuntiopettajana. Palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES, Osio A Yleinen B, 55 §-57 §. Opettaja on sivutoiminen, jos hänellä on alle 16 opetustuntia.

Sivutoimisen tuntiopettajan virka on perustettu kaupunginvaltuustossa 14.11.2016 talousarvion 2017 yhteydessä perusopetuksen sivutoimisena musiikin tuntiopettajan virkana.

 

Työnantaja harkitsee täytetäänkö avoimeksi tullut virka ja millaisin palvelussuhteen ehdoin. Hakuilmoituksessa on selkeästi tuotu esiin, että kyseessä on sivutoiminen virka. Lisäksi on todettuna niitä seikkoja, joita voidaan pitää tärkeinä viranhoidon kannalta ja jotka vaikuttavat valintapäätökseen.

 

Oheismateriaali:

- Työpaikkailmoitus

 

----------- on valittu sivistysjohtajan viranhaltijapäätöksellä 13/2022 13.5.2022 sivutoimiseksi musiikin tuntiopettajaksi. Viranhaltijapäätöksessä on todettuna, että lukuvuonna 2022-2023 Suopellon yläkoulussa tunteja on 13 ja Velkuan yhtenäiskoululla 5. Koska tässä virkavalintapäätöksessä ei ollut todettuna kaikkia virkasuhteen ehtoja, hänelle tehtiin erikseen vielä virkamääräys. Virkamääräyksessä on todettuna sivutoiminen tuntiopettajuus ja pääasialliset tehtävät virkasuhteen alkaessa. Viranhoitomääräys annetaan joko pöytäkirjaotteena, päätösluettelon otteena tai muuna kirjallisena viranhoitomääräyksenä. Naantalissa viranhoitomääräys on teknisesti toteutettu niin, että siitä muodostuu samalla palkanmaksun peruste järjestelmään. ----------- on aloittanut kaupungin palveluksessa Suopellon koulun musiikin tuntiopettajana 1.8.2021 lukien ja hän on ollut sivutoiminen tuntiopettaja samalla vakanssilla. Palvelussuhteen ehtoihin ei vakinaisen sivutoimisuuden alkaessa tullut olennaisia muutoksia.

 

Vaikka henkilö on otettu sivutoimiseksi tuntiopettajaksi, määräytyvät palvelussuhteen ehdot kuten päätoimisella, jos tunnit riittävät päätoimisuuteen. Näin on ollut lukuvuonna 2022-2023 ja lukuvuonna 2023-2024. Virkasuhteessa ei ole vakiintumista työajassa kuten työsopimussuhteiselle. Säännös työnantajan velvollisuudesta tarjota lisätyötä ei myöskään koske tuntiopettajaa, koska hän ei ole osa-aikainen viranhaltija (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoista 5. luku 22 §).

Päätoimisuuden tunnit ovat musiikin sivutoimisella tuntiopettajalla aiempina lukuvuosina 2022-2023 sekä 2023-2024 muodostuneet Suopellon ja Velkuan koulujen opetuksesta. Lukuvuonna 2024-2025 ei Velkuan koulun opetustunteja, sillä musiikin opetustunnit siellä sisältyvät nyt Velkuan koulun määräaikaisen opettajan opetustunteihin. Tunnit kohdentuvat opetusvelvollisuuden täyttöön.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen vs. sivistysjohtajan tekemästä päätöksestä
edellä mainituin perustein.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Juha Ovaska oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.