Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 41



 

Perusopetuksen koulujen toimintakertomukset lv 2023-2024

 

Koulutuslautakunta 11.06.2024 § 41      

598/12.00.00.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Johtava rehtori Vesa Malin

 

Koulutuslautakunta on hyväksynyt arviointisuunnitelman 19.1.2012.

 

Rehtorikokous on päättänyt ottaa lukuvuonna 2023-2024 kehittämisen kohteiksi opetushallituksen kriteerien mukaiset laatukortit:

- laatukortti 7. Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen

- laatukortti 8. Osallisuus ja vaikuttaminen

 

Näiden kahden osa-alueen kehittämistä on seurattu koulujen itsensä valitsemien keinojen avulla. Liitteeseen on koottu koulujen itsearviointi, johtopäätökset ja toiminta näiden asioiden eteenpäin viemiseksi.

 

Lukuvuonna 2024-2025 arvioitavaksi tulevat laatukortit. Koulut voivat itse valita näistä korteista 1-3 arvioinnin kohdetta.

9. Kodin ja koulun yhteistyö

10. Fyysinen oppimisympäristö

11. Oppimisympäristön turvallisuus

 

Liitteenä ovat koulujen arviointikertomukset.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 11.6.2024

 

Esittelijä Vs. sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee perusopetuksen arviointikertomukset tiedokseen.

 

Päätös Vs. sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.