Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 154



 

Jätehuollon palvelutasotavoitteiden määrittely Lounais-Suomessa

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 154      

520/00.01.01.01/2024    

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Reima Ojala

 

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta kartoittaa Lounais-Suomen Jätehuollon yhteistyökuntien näkemyksiä nykyisistä kunnallisten jätehuollon palveluista ja palveluiden kehittämisestä tulevaisuudelle. Kuntien näkemykset ja ohjaus palvelutason kehittämisessä ovat välttämättömiä, sillä vastuu kunnallisen jätehuollon palveluiden laadusta ja määrästä on kunnilla. Palvelut järjestää kuntien yhteinen jätehuoltoyhtiö Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH), joka toimii omistajakuntiensa ohjaamana. Palvelut katetaan pääosin jätehuoltoviranomaisen eli Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan hyväksymällä jätetaksalla.

 

Kuntia pyydetään arvioimaan nykyistä jätehuollon palvelutasoa ja antamaan siitä näkemyksiä 31.5.2024 mennessä. Vastausten tulisi edustaa kunnan näkemystä jätehuoltopalveluiden omistajaohjaajana.

 

Nykyinen jätehuollon palvelutasokuvaus (2024) on oheismateriaalina. Lisätietoa palveluista on myös Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n sivuilla lsjh.fi.

 

Oheismateriaali:

- Kyselyn saatekirje

- Jätehuollon palvelutasokuvaus

 

Tämän kartoituksen taustalla on alueen kuntien, jätehuoltolautakunnan ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n yhteinen jätehuolto-ohjelma Kohti kiertotaloutta (v. 2023-2028), jossa palvelutasotavoitteet on katsottu tarpeelliseksi selvittää mm. jätetaksan kattavuuden, tasapuolisuuden ja ohjaavuuden varmistamiseksi.

 

Kartoitustyötä ohjaa jätehuolto-ohjelman seurantaryhmä, joka myös koostaa saadut palautteet palvelutasomääritelmäksi. Lounais-Suomen Jätehuolto Oy ja jätehuoltolautakunta arvioivat uuden palvelutasomääritelmän toteutusmahdollisuudet aikataulullisesti ja kustannusten osalta. Palvelutasomääritelmä ja suunnitelma sen toteuttamiseksi tuodaan lopuksi jätehuoltolautakuntaan, yhtiön hallitukseen ja osakaskuntiin hyväksyttäväksi. 

 

Vastaajia pyydetään arvioimaan Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n onnistuminen jätehuoltopalveluissa kokonaisuutena sekä lisäksi erikseen jokainen palvelutasokuvauksessa mainittu palvelun osa-alue. Myös jätehuoltoviranomaisen toiminnasta voi jättää arvioinnin. 

 

Arviointi pyydetään tekemään verkkolomakkeella.

Ympäristöpäällikkö, yhdyskuntatekniikan päällikkö ja tekninen johtaja ovat laatineet vastausehdotuksen, joka on liitteenä.

 

Liite 1, KH 27.5.2024

 

Tekninen johtaja Reima Ojala on läsnä asiantuntijana kokouksessa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää: 
- antaa lausuntonaan liitteessä esitetyn vastauksen palvelutasokyselyyn
- vastaus lähetetään myös kyselyssä pyydetyllä verkkolomakkeella
- pöytäkirja tarkastetaan tämän asiakohdan osalta kokouksessa.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että tekninen johtaja Reima Ojala oli läsnä asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Keskustelun aikana kaupunginjohtaja tarkensi lausuntoa seuraavasti: Lausuntoon lisätään:

- muovikeräysastian tarve Merimaskussa,

- yrittäjien tarve pahviprässille Isosuon jäteasemalla sekä

- moite lietesäiliön tyhjennystaksan kohtuuttomasta kustannusnoususta.

 

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että kuntayhtymälle ei ole tarpeellista kerätä ylisuuria ylijäämiä, vaan keskittyä omistajakuntien jätehuollon hoitamiseen.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan tarkennettu ehdotus hyväksyttiin.