Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 128


Amandin vuokrasopimuksen lisäliite

 

Laurilan pihan kunnostushanke

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 128      

420/10.03.02.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm

 

Laurilan pihan kunnostuksesta on ladittu suunnitelma. Laurilan kiinteistöä pitää vuokralla nykyään Amandis Oy. Suunnitelmassa tehostetaan Laurilan pihan joutoalueita asiakaspalvelukäyttöön. Uusia asiakaspaikkoja syntyy yli 50. Suunnitelmalla selkiytetään samalla kiinteistön kytkeytymistä rannanpuoleiseen laiturialueeseen. Suunnitelma liitetään asiakohdan oheismateriaaliksi.

 

- Oheismateriaali: Pihamuutossuunnitelma

 

Pihantoteuttamisesta on jätetty toimenpidelupahakemus rakennusvalvontaan. Suunnitelman toteuttamisen mahdollisuutta on arvioitu lupaprosessin yhteydessä. Liitteenä oleva suunnitelmaa on arvioinnin yhteydessä kevennetty. Luonnonkiviset reunakivet ovat pääosin muutettu betonisiksi, muotoja on yksinkertaistettu, välitasanne on muutettu sorapintaiseksi, porrasaskelmien reunakivet ovat luonnonkiveä.

 

Hanke on suunniteltu toteuttavaksi omajohteisena puitekumppanitoteutuksena. Hankkeen toteuttaisi pääosin Naantalin ranta- ja maanrakennus Oy toukokuun aikana. Kunnossapitoyksikkö johtaisi toteutusta, hoitaisi istutus- ja puutöiden toteuttamisen. Hankkeen kustannusarvio on 60.000 euroa. Hanke voidaan tarvittaessa toteuttaa investointien talousarvion 2023 sisällä käyttämällä mm. akuuttihankintamäärärahavarausta.

 

Hankkeen toteuttaminen edellyttää että Amandis Oy suorittaa hankkeen kustannukset vajaa 11 vuoden vuokrakautensa aikana. Tämä tarkoittaa annuiteettilaskennan perusteella 6.763,64 euroa vuotuista lisävuokraa noin 4 %:n koron mukaan laskettuna. Kyseisestä erillisestä lisävuokrasta voidaan sopia nykyisen vuokrasopimuksen lisäliitteellä.

 

Vuokrasopimuksen lisäliite-ehdotus on liitteenä.

 

Liite 1, KH 24.4.2023

 

Vuokralainen on 19.4.2023 antamallaan ilmoituksella sitoutunut lisävuokrasopimukseen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuokrasopimuksen lisäliitteen osaltaan Laurilan kiinteistön pihakunnostushankkeen toteuttamiseksi.

 

Kokouskäsittely Kaupunginjohtaja tarkensi ehdotustaan seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuokrasopimuksen lisäliitteen osaltaan Laurilan kiinteistön pihakunnostushankkeen toteuttamiseksi. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset.

 

Päätös Kaupunginjohtajan tarkennettu ehdotus hyväksyttiin.