Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 372


 

Luolalan alueelta tonttien varaaminen hankesuunnittelua varten

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 248     

    

 

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Matti Kotiniemi

 

Naantalin kaupungille on 16.6.2022 toimitettu anomus varata Luolalan alueelta tontteja hankesuunnittelua varten. Hankesuunnittelun tavoitteena on tutkia uuteen teknologiaan perustuvan yritystoiminnan toimintaedellytykset Naantalissa. Anomus ja tonttikartta varauksen kohteista oheistetaan.

 

Kolmea kuukautta pidemmästä varausajasta varausmaksu veloitetaan vuo­si­vuok­ran perusteella, joka hyvitetään kauppahinnassa / vuo­si­vuok­ras­sa, mikäli kauppa / vuokrasopimus tehdään varausajan kuluessa. Mikäli kaup­paa/vuok­ra­so­pi­mus­ta ei varaajasta johtuvista syistä synny, va­raus­mak­su jää kaupungille. Varausajaksi on toivottu vuoden 2022 loppuun.

 

Luolalan tonttien hinnoittelusta on olemassa Kaupunginhallituksen päätös 18.4.2017 § 139, jonka mukaan anomuksen kohteena olevien tonttien arvo on 15 €/m². Laskettuna varausajan alkavaksi 1.9.2022 varausmaksuksi muodostuu anottujen tonttien osalta 6.290 euroa.

 

 

Liitteenä:

-                Anomus 16.6.2022 (salainen) (Julkisuuslaki (621/1999) 6 luku, 24 §, kohta 20)

-                Sijaintikartta varattavista tonteista (salainen) (Julkisuuslaki (621/1999) 6 luku, 24 §, kohta 20)

 

Liitteet 1 - 2, KH 5.9.2022

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää, että:
  
Naantalin kaupunki varaa anomukseen perustuen tontteja Luolalan alueelta anomuksen esittäjälle hankesuunnittelua varten 31.12.2022 asti 6.290 euron varausmaksulla.

Varauksen tulemiseksi sitovaksi on varausmaksu suoritettava 5.10.2022 mennessä kaupungin osoittamalle pankkitilille. Varausmaksu hyvitetään kauppahinnassa / vuosivuokrassa, mikäli kauppa / vuokrasopimus tehdään varausajan kuluessa. Mikäli kauppaa / vuokrasopimusta ei varaajasta johtuvista syistä varausajassa synny, jää varausmaksu kaupungille.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 372      

925/10.00.02.01/2022    

 

 

 

Valmistelija  Maankäyttöinsinööri Matti Kotiniemi

 

Naantalin kaupunginhallitus päätti 5.9.2022 § 248 varata Luolalan alueelta teollisuustontteja hankesuunnittelua varten kaupungille esitettyyn anomukseen perustuen. Varausta perusteltiin tarpeella tutkia uuteen teknologiaan perustuvan yritystoiminnan toimintaedellytykset Naantalissa. Varaus on voimassa 31.12.2022 asti.

 

Hankkeen suunnittelu on edennyt myönteiseen suuntaan varausaikana, mutta ei niin nopeassa aikataulussa kuin alun perin on kaavailtu. Kaupunkiin tai varaajaan liittymättömät ennakoimattomat tekijät ovat vaikuttaneet tilanteeseen. Tämän viivästyksen vuoksi hanke ei vielä ole siinä vaiheessa, että tonttien luovuttamiseen voitaisiin sitoutua. Varaukselle onkin toivottu neljän kuukauden jatkoaikaa.

 

Koska jatkovarauksen tarpeeseen liittyy ennakoimattomia tekijöitä, joihin kaupunki tai varaaja eivät ole voineet vaikuttaa, ehdotetaan, että varausmaksua huojennetaan. Huojennettu varausmaksu olisi kolmasosa normaalista, jolloin neljän kuukauden mukainen varausmaksu on suuruudeltaan 2.097 euroa.

 

Nyt päätettävä varausmaksu, kuten myös aikaisemmin maksettu 6.290 euron varausmaksu; yhteensä siis 8.387 euroa, hyvitetään kauppahinnassa / vuo­si­vuok­ras­sa luovutuskirjojen allekirjoituksen yhteydessä, mikäli päätös tonttien luovuttamisesta tehdään varausajan kuluessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää, että:  
Naantalin kaupunki jatkovaraa anomukseen perustuen tontteja Luolalan alueelta anomuksen esittäjälle hankesuunnittelua varten 30.4.2023 asti 2.097 euron varausmaksulla. 

Varauksen tulemiseksi sitovaksi on varausmaksu suoritettava 17.1.2023 mennessä kaupungin osoittamalle pankkitilille. Tämä varausmaksu, sekä jo maksettu 6.290 euron varausmaksu, hyvitetään kauppahinnassa / vuosivuokrassa luovutuskirjoja allekirjoitettaessa, mikäli päätös tonttien luovuttamisesta tehdään varausajan kuluessa.

Mikäli päätöstä vuokrasopimusta ei varaajasta johtuvista syistä varausajassa synny, jää varausmaksu kaupungille.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että tekninen johtaja Reima Ojala oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.