Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 337



 

Velkuan asiamiespostipalvelut

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 230     

    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Posti Oy on 23.6.2022 päivätyllä kirjeellään irtisanonut Naantalin kaupungin ja Postin välisen yhteistyösopimuksen Velkuan asiamiespostin osalta.

 

Sopimus päättyy perjantaina 30.12.2022 (viimeinen toimintapäivä).

 

Postin irtisanomiskirje on oheismateriaalina ja se on toimitettu kaupungin-hallitukselle tiedoksi 15.8.2022 kokouksessa.

 

Naantalilaiset yhdistykset ovat 14.8.2022 osoittaneet asiaan liittyvän lausunnon kaupunginhallitukselle. Yhdistykset ovat  pyytäneet, että kaupunginhallitus käynnistäisi Postin kanssa neuvottelut uuden sopimuksen synnyttämiseksi.

 

Velkuan saaristolaisyhdistys ry:n, Pro Sinervo ry:n ja Livonsaaren kyläyhdistys ry:n kirje kaupunginhallitukselle on liitteenä.

 

Liite 1, KH 22.8.2022

 

Saaristolain velvoitteet

 

Vuodesta 1981 voimassa ollut saaristolaki (494/81, 1138/93) velvoittaa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin, palvelujen sekä ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristolaki tulee EU:n perussopimuksen 174 artiklan toteuttamista Suomessa.

 

Saaristolain mukaan "valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään asumisen, toimeentulon ja välttämättömän asioinnin kannalta tarpeelliset liikenne- ja kuljetuspalvelut, sekä siitä, että nämä palvelut ovat mahdollisimman joustavat ja ilmaiset tai hinnaltaan kohtuulliset.

 Sen lisäksi, mitä 5 §:ssä on säädetty, valtion ja kuntien on huolehdittava siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään muut peruspalvelut sekä saaristo-oloissa tarvittavat erityispalvelut kohtuullisin kustannuksin ja kohtuullisella etäisyydellä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuiksi peruspalveluiksi katsotaan terveys- ja sosiaalitoimen, koulu- ja kulttuuritoimen, kaupan ja tietoliikenteen tavanomaiset lähipalvelut sekä sähköenergia."

Palvelut ja käyttäjämäärät

 

Velkuan palvelupiste toimii Kummelin omatoimikirjaston yhteydessä.

 

Velkuan palvelupisteessä on seuraavat palvelut:

-          kirjastopalvelut (omatoimikirjastona auki myös iltaisin ja viikonloppuisin avaimet lunastaneille)

-          täyden palvelun postitoiminnot (paketit, kirjeet, saantitodistukset ja kirjatut kirjeet)

-          palvelupistetoiminnot (seniorikortit, liukuesteluovutukset, henkilökunnan aterialiput, postimerkkien, korttien ja adressien myynti)

 

Kaupunki on huolehtinut Velkuan asiamiespostin palveluista vuodesta 2013 lukien.

 

Asiamiespostin ylläpitäminen edellyttää postipalvelujen tuottamista kaikkina arkipäivinä ma-pe klo 9-15. Posti on maksanut kaupungille korvausta asiamiespostin hoidosta kiinteää palkkiota, suoriteperusteista palkkiota postisuoritteista sekä myynti/välityspalkkiota myynnistä. Vuositasolla korvaukset ovat olleet noin 1000 euroa. Kuukausitasolla korvaus on ollut keskimäärin 80- 90 euroa, riippuen myyntimääristä.

 

Postilain mukainen yleispalvelu koskee käteismaksullisia kirjelähetyksiä, kuten postimerkillä varustettuja kirjeitä, kotimaista ulkomaille lähetettäviä postipaketteja. Sanoma- ja aikakauslehdet eivät kuulu postilain mukaisen yleispalveluvelvoitteen piiriin. Postipalvelulain mukainen postin yleispalvelu ei lakkaa, vaikka asiamiespostin ylläpitäminen Velkuan palvelupisteessä on irtisanottu.

 

Posti Oy  on asentanut Livonsaaren kaupalle pakettiautomaatin. Velkuan palvelupisteeltä on 6 kilometriä Livonsaaren kaupalle, jossa sijaitsee myös velkualaisten lähin elintarvikekauppa. Automaatin ja  Livonsaaren kaupalla olevan tietokoneen avulla myös paketin lähettäminen on mahdollista. Lisäksi kaupalla on postilaatikko lähteviä kirjeitä varten ja myynnissä postimerkkejä.

 

Kaupunki on neuvotellut Postin kanssa täyden palvelun postitoimintojen tulevaisuudesta Velkualla. Omatoimikirjaston kehittämisen myötä palveluneuvonnasta poistuu merkittävä osuus nykyisistä tehtävistä. Postin kanssa on neuvoteltu osa-aikaisesta täyden postipalvelun toimipisteestä Velkualla sekä vaihtoehtoisesti pakettiautomaattimahdollisuutta Velkuan Kummeliin. Posti on todennut, että osa-aikainen, esimerkiksi kolme päivää viikossa avoinna oleva täyden postipalvelujen piste ei ole mahdollinen. Velkualla on 251 asukasta, ja paketteja lähetetään tai vastaanotetaan keskimäärin 77 kpl kuukaudessa. Volyymien vähäisyys ei mahdollista pakettiautomaattia Velkualle. Kahden pakettiautomaatin ylläpitäminen alueellisesti kuuden kilometrin etäisyydellä ja pienellä väestöpohjalla ei ole liiketoiminnallisesti kannattavaa.

 

Merimaskun alueella ei ole postin pakettiautomaattia tai postin palvelupistettä. Rymättylässä on apteekin yhteydessä postin palvelupiste sekä pakettiautomaatti.

 

Saantikirjeiden ja kirjattujen kirjeiden määrä on 1-2 kpl vuodessa.

Kirjatut kirjeet ja saantitodistukset ovat jatkossa noudattavissa K-kauppa Ellenin asiamiespostista.

 

 Tarve kustannustehokkuuteen ja resurssien uudelleenjärjestelyyn

 

Saariston varsinaisten palvelupisteasiakkaiden määrä on  ollut kuntaliitoksista lukien varsin vähäinen. Velkuan palvelupisteessä asioi kuukausittain noin 160 henkilöä. Laskennallisesti tämä tarkoittaa keskimäärin 7 asiakasta/pv eli yksi asiakas tunnissa. Asiakaskäynneistä  suurin osa kohdentuu kirjaston omatoimipalveluihin ilman henkilökohtaisen asiakaspalvelun tarvetta. Jatkossa Velkuan omatoimikirjastoa kehitetään entistä paremmin asiakkaita palvelevaksi, toimimaan samoin periaattein kuin Rymättylän ja Merimaskunkin omatoimikirjastot. Tämä vähentää, tai kokonaan poistaa, henkilökohtaisen palvelun tarpeen kirjastopalveluiden osalta. Kirjaston kokoelmien hoito on kirjastoalan ammattilaisten asiantuntijatyötä eli palveluneuvojan resurssia ei voida käyttää tähän.

 

Saariston palveluneuvojille on kaiken aikaa pyritty järjestämään täydentäviä töitä, mutta tämä on vaikeutunut. Toimistotyö on yhä enenemässä määrin lähentynyt asiantuntijatyötä, jolloin ns. avustavia tehtäviä ei organisaatiossa enää juurikaan ole. Palveluneuvoja on hoitanut mm. päivähoidon laskutuksia, työajan seurantaohjelman korjausleimauksia ja raportointeja sekä yksittäisiä projektitehtäviä.

 

Sähköisten palvelujen kehittyessä palvelupisteiden asiakasmäärät ja palvelutarve ovat vähentyneet entisestään. Merimaskun ja Rymättylän palveluneuvontaan liittyvä työ on liitetty osaksi  kirjastohenkilökunnan tehtäviä. Kaupungin palveluneuvojista kaksi on eläköitynyt tänä vuonna ja heidän tilalleen ei ole palkattu uutta henkilöstöä. Lisäksi taloushallinnolla on intressi käteiskassapisteiden vähentämiseen.

 

Kaupungin on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kyettävä tehostamaan toimintaansa, henkilöstöresurssin käyttöä ja kustannustehokkuutta koko organisaatiossa. Sote-uudistuksen myötä kaupungin toimistopalveluresurssi on kohdennettava ja järjesteltävä uudelleen yli palvelualuerajojen. Palvelu- ja asiointipisteiden sitoma henkilökuntamäärä ei ole ollut oikeassa suhteessa palveluiden käyttäjämääriin.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus pyytää saaristolautakunnalta lausuntoa Velkuan asiamiespostin lakkauttamisesta ja jatkaa asian jatkovalmistelua.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin uudessa palvelu- ja taloustilanteessa henkilöstöresurssin käyttö- ja kustannustehokkuus on otettava tarkasteluun koko organisaation osalta.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Saaristolautakunta 13.09.2022 § 22     

    

 

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

 

Velkuan asiamiesposti on ollut Velkuan ja Livonsaaren vakituisille- ja kausiasukkaille tärkeä palvelu. Korona-aikana alkanut etätyö ja monipaikkainen asuminen ovat lisänneet ympärivuotista asumista saaristossa, jota alueella on runsaasti.

 

Postin palvelujen tarve on muuttunut myös saaristossa. Jatkuvasti kehittyvät digitaaliset ratkaisut korvaavat perinteistä paperipostia, jonka määrä on laskenut. Vastaavasti pakettilähetysten määrä on kasvanut, erityisesti verkkokaupan suosion kasvaessa. Verkkokauppa on etenkin saaristolaisille merkittävä palvelumuoto, koska saaristossa ei juurikaan ole kaupallisia palveluja. Pakettien vaivaton lähettäminen ja noutaminen on tärkeää myös saaristossa asuville ja siellä yritystoimintaa harjoittaville.

 

Kaupunginhallitus on todennut, että henkilöresurssin käyttö- ja kustannustehokkuus on otettava huomioon uudessa palvelu- ja taloustilanteessa koko organisaation osalta. Kaupunginhallituksen esittelytekstissä on tuotu esiin Velkuan palvelupisteen vähäinen asiakasmäärä ja sen väheneminen entisestään.

 

Asiamiespostin ylläpitäminen tapahtuu käytännössä lähes kokonaan kaupungin rahoittamana. Posti edellyttää kuitenkin, että kaupunki tuottaa postipalveluja kaikkina arkipäivinä maanantaista perjantaihin klo 9-15. Ilman asiamiespostisopimusta jää kaupungille huomattavasti enemmän mahdollisuuksia järjestellä palvelupisteen henkilökunnan joustavaa käyttöä ja aukioloaikoja asiakastarvetta vastaavasti sekä kustannustehokkaasti. Asiointipiste palvelee sekä Livonsaaren että Velkuan asukkaita.

 

Kaupunginhallituksen esittelytekstin mukaan yleisimmät postitoiminnot hoidetaan Livonsaaren kaupassa, jossa on pakettiautomaatti, postilaatikko lähteviä kirjeitä varten sekä mahdollisuus ostaa postimerkkejä. Nämä palvelut tukevat Livonsaaren kaupan toimintaa.

 

Liitteenä yhdistysten kirje kaupunginhallitukselle ja Posti Oy:n irtisanomiskirje.

 

Liitteet 1-2, saaristoltk 13.9.2022.

 

Saaristolautakunta esittää kaupunginhallitukselle lausuntonaan seuraavaa:

 

Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta esittää, että Postin kanssa neuvotellaan vielä Velkuan postipalvelujen järjestämisestä: voidaanko joitain postin yleisimpiä palveluja säilyttää palvelupisteessä ilman asiamiespostisopimusta ja kehittää samalla palvelupisteen toimintaa entistä joustavammaksi ja monipuolisemmaksi ottaen huomioon henkilöresurssin monikäyttöisyyden ja kustannustehokkuuden.  

Koska alueella ei jatkossa ole täyden palvelun toimipistettä, on huolehdittava, että Velkualta ja Livonsaarelta Naantaliin ja takaisin on toimiva palveluliikenne myös saarissa asuvien ja niiden osalta, joilla ei ole oman auton käyttömahdollisuutta.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että hallintojohtaja Riitta Luotio oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Viestintä- ja kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 07.11.2022 § 321     

    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Asiakaskysely Velkuan palvelupisteen toiminnoista

Velkuan palvelupisteen käytöstä on laadittu asiakaskysely, joka on ollut vastattavissa kaupungin verkkosivuilla sekä kaupungintalon, Rymättylän ja Velkuan palvelupisteissä ajalla 28.9. - 24.10.2022.

 

Asukaskyselyyn saatiin  108 vastausta. Kyselyyn saadut vastaukset tukivat aikaisempia johtopäätöksiä Velkuan palvelupisteen vähäisistä asiakasmääristä ja palvelutarpeista. Palvelupisteen tärkeimmiksi palveluiksi mainittiin postituspalvelut ja kirjasto.

 

Oheismateriaali: Yhteenveto 3. - 24.10.2022 toteutetun asukaskyselyn tuoloksista.

 

Naantalin vanhusneuvoston lausunto

Naantalin vanhusneuvosto on 22.9.2022 antanut Velkuan asiointipostia koskevassa asiassa lausunnon.

 

Liite: KH 7.11.2022 Naantalin vanhusneuvoston lausunto Velkuan asiamiespostin irtisanomiseen

 

Posti on käsitellyt asiaa Postin verkostokokouksessa

Kaupunki on 14.9.2022 tiedustellut uudelleen Postin edustajilta onko Velkuan palvelupisteeseen mahdollista saada lähtevien ja saapuvien pakettien pakettilokerikkoa tai muuta postipakettien lähettämistä/ vastaanottamista koskevaa ratkaisua ilman varsinaista asiamiespostin ylläpitosopimusta. Samassa yhteydessä  Postin edustajilta on tiedusteltu, onko Postilla tarjota postimerkkiautomaattia tai muuta ilman henkilöresurssia toimivaa teknistä ratkaisua postimerkkien myyntiin.

 

Posti Oy on käsitellyt Velkuan postipalveluita koskevaa asiaa Postin verkostokokouksessa 22.9.2022 ja aluejohtaja on 29.9.2022 lähettänyt Naantalin kaupungille  sähköpostille seuraavan vastauksen:

"Kiitos Saaristolautakunnalle ja Naantalin kaupungille lausunnosta sekä esitetyistä lisäkysymyksistä.

 

Postin palvelupisteverkosto on käsitellyt uudelleen Velkuan postipisteen tulevaisuutta Saaristolautakunnan lausunnon ja Naantalin kaupungin kysymysten pohjalta.

 

Käsittelyn päätteeksi totesimme, että tulemme pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa. 1.1.2023 lähtien 21195 Velkuan postitoiminnot siirretään osaksi Naantalin kuntakeskuspostia (K-supermarket Ellen, Alppilankatu 2, 21100 Naantali).

 

Totean uudelleen, että Postin palvelupisteen tulee olla auki viitenä arkipäivänä viikossa, joten emme voi perustaa palvelupistettä kumppanille, joka pitää palvelupistettä osan arkipäivistä kiinni.

 

Kävimme läpi uudelleen myös 21195 Velkuan alueen lähetysvolyymit. Saapuvien lähetysten keskiarvo on alle kolme lähetystä päivässä, lähteviä lähetyksiä alle yksi kappale päivässä. Velkuan lähetysmäärät ovat kokonaisuudessaan erittäin pienet. Näillä lähetysmäärillä emme voi perustaa Velkualle Postin pakettiautomaattia.

 

Postimerkkien jälleenmyyntiä Velkualla voidaan jatkaa nykyisessä pisteessänne. Valitettavasti Postilla ei ole postimerkkiautomaattia tai sen kaltaista teknistä ratkaisua postimerkeille.

 

Postilla on Livonsaaren Osuuskaupalla 27-lokeroinen automaatti, joka toimii hyvällä käyttöasteella. Olemme myös laskeneet, että 21195 Velkuan postipisteen pakettiautomaattikelpoiset lähetykset mahtuvat nykyisellään Livonsaaren Osuuskaupan pakettiautomaattiin."

 

Postin palvelut Naantalissa ja saaristoalueilla

Posti Oy on huolehtinut kysyntään nähden kapasiteetiltaan riittävän postipakettilokerikon sijoittamisesta Livonsaaren kaupalle. Postin pakettiautomaatteja on Naantalin alueella Livonsaaren Osuuskaupan lisäksi Rymättylän Salessa, Nuhjalan Sale Etapissa, S-market Naantalissa, K-market Ellenissä, K-Supermarket Ukko-Pekassa,  sekä Nesteen Naantalin huoltamolla. Asiointiposteja on K-Supermarket Ellenissä, Rymättylän apteekissa sekä vuoden 2022 loppuun  Velkuan palvelupisteessä. Neste Naantalin huoltamossa sijaitsee lisäksi Postin noutopiste.

 

Postin lisäksi muut jakeluyritykset, kuten PostNord, Matkahuolto, DB Schenker ja DHL tuottavat palveluja Naantalin alueella.

 

Oheismateriaali: Kooste postin ja muiden jakelupalveluntuottajien palvelupisteistä.

 

 

Automaatilta paras asiakaskokemus

Verkkokauppatutkimusten mukaan automaatit ovat kuluttajien keskuudessa koettu kaikkein miellyttävimmäksi tavaksi noutaa paketti. Automaatti voittaa muut vaihtoehdot niin luotettavuudessa, käytännöllisyydessä kuin helppoudessa. Pakettiautomaatit on sijoitettu ihmisten tavallisten kulkureittien varrelle. Näin noutomatkoille ei ole tarvetta lähteä erikseen, vaan paketti voidaan noutaa muun päivittäisasioinnin yhteydessä. Mikäli lähikauppa ei ole ensisijainen ostospaikka, voi paketin tilata esimerkiksi työpaikan lähellä sijaitsevaan automaattiin. Postin ja Matkahuollon pakettipalvelu on mahdollista  tilata kotiosoitteeseen muutaman euron lisämaksusta.

 

Asukkaiden asiointimatkat Postin palvelupisteisiin ovat usein taajama-alueillakin pitkiä. Alueellista, poikittaista julkista liikennettä on saatavilla varsin vähän. Kaupunkilaisten tasa-arvoisen kohtelun näkökulmasta tietyn osa-alueen asukkaita ei myöskään  voida asettaa posti- tai kuljetuspalvelujen osalta muita kaupungin muita asukkaita parempaan asemaan.

 

Postipalvelujen tuottaminen ei ole kunnallinen tehtävä

Kirjepostin määrä on tänä päivänä hyvin vähäistä. Posti Oy on kehittänyt ja modernisoinut palvelutuotantoaan kysyntää vastaavaksi. Postimerkkejä ja -kortteja on  myynnissä  useissa ruokakaupoissa, R-kioskeissa, huoltoasemilla ym.

 

Postimerkkejä ja -kortteja on lisäksi mahdollista ostaa Postin verkkokaupasta, jolloin ne toimitetaan asiakkaan kotipostilaatikkoon 5-7 arkipäivän toimitusajalla. Postimerkkien myyntiä on mahdollista pienimuotoisena jatkaa kaupungin palvelupisteessä sen aukioloaikoina. Julkisena toimijana kaupungin ei kuitenkaan tule kilpailla postimerkkien, korttien ja adressien myynnillä yksityisten toimijoiden kanssa.

 

Naantalin kaupungilla ei ole jatkossa mahdollisuutta täyden palvelun asiamiespostin ylläpitämiseen Velkualla.  Asiakasmäärät huomioiden  . Velkuan palvelupisteen aukioloa on rajoitettava vuoden 2022 alusta henkilöstöresurssin kustannustehokkaan käytön vaatimukseen perustuen kahteen päivään/ viikko. Postin vaatimusten mukaan asiointiposti tulee pitää auki viitenä päivänä viikossa. Kaupungilla ei tällaiseen ole henkilökuntaresurssia. Hallintopalveluista on eläköitynyt vuoden 2022 aikana kaksi palveluneuvojaa, joiden vakanssit on jätetty täyttämättä lähivuosien talouden sopeuttamistarve ennekoiden.

 

Postipalveluista huolehtiminen ei sisälly kunnan palveluvelvoitteisiin. Kaupungin taloushallinnon tavoitteena on, että eri toimipisteiden käteiskassoja vähennetään niihin kohdistuvan turvallisuusriskin vuoksi.

 

Teknologia on mahdollistaja ja ihminen asiakkaana palvelun kohde

Posti on palvelutuotannossaan kehittänyt merkittävästi sähköisiä ja automatisoituja palveluita. Digitaaliset palvelut ovat käytännössä kaikkein lähimpiä palveluja, sillä niitä voidaan käyttää ajasta ja paikasta riippumattomasti.

 

Digipalvelulaki velvoittaa myös julkisyhteisöjä kehittämään sähköisiä palveluita. Esimerkiksi verottajan kanssa ei asiakkaan enää ole mahdollista asioida kuin sähköisesti. Kirjastoissa hyödynnetään puoliautomatisoituja palveluita. Asiakas valitsee kirjat, teknologia lukee viivakoodit sekä kirjastokortin. Puoliautomaattista toimintaa tuetaan vielä henkilövoimin ja valvontaa suoritetaan kameroiden avulla.

 

Nykyaikaiset asiointipalvelumallit toimivat monituottajaympäristöissä ja niissä hyödynnetään  sähköisiä tietolähteitä sekä tiedonhakua neuvontatilanteessa. Naantalin kaupungin palvelu- ja asiointipisteiden toimintamallia tulee kehittää siten, että palvelutuotannon lähtökohtana on asiakastarpeet. Asiakaslähtöisellä ajattelulla voidaan parantaa palveluja sekä saattaa rajalliset resurssit tehokkaampaan käyttöön. Palvelukentän laajentaminen nykyisen lomakejakelun ja  pienimuotoisen myyntitoiminnan sijasta asiakkaan monipuoliseen neuvontaan, haastaa asiointipalveluista vastaavia tahoja pohtimaan ja kehittämään palvelun periaatteita, sisältöjä sekä käytettäviä tietolähteitä.

 

Naantalin kaupungin palvelu- ja asiointipisteiden toimintamallia tulee kehittää siten, että palvelutuotannon lähtökohtana on asiakastarpeet. Asiakaslähtöisellä ajattelulla voidaan parantaa palveluja sekä saattaa rajalliset resurssit nykyistä tehokkaampaan käyttöön.

 

Asiakkaan tulisi saada palvelupisteestä oman tarpeensa ja elämäntilanteensa mukainen tieto ja neuvonta luotettavasti, sujuvasti ja siten, että hänelle ei synny kokemusta "luukuttamisesta" ja riippumatta siitä,  kuka palvelua varsinaisesti tuottaa. Tietojen keskittyessä verkkopalveluihin, henkilökohtaista neuvontaa ja opastusta tulisi pystyä tarjoamaan erityisesti heille, joilla on vaikea itsenäisesti löytää tarvitsemansa palvelutieto. Tietolähteinä voivat toimia  kaupungin omien verkkosivujen lisäksi Suomi.fi:n palvelutietovaranto  sekä eri alojen palvelutietoja kokoavat portaalit, kuten Elias.fi, Reittiopas, Google maps ja palvelukartat. Nykyaikaistamalla asiointipalveluja helpotetaan kaikkien elämää ja säästetään naantalilaisen veronmaksajan rahoja.

 

Yritysvaikutusten arviointi

Postipakettilokerikon sijoittaminen Livonsaaren Osuuskaupalle tukee kaupallisten palveluiden säilymistä alueella. Asiamiespostin ylläpito on mahdollisuus paikalliselle yksityiselle yrittäjälle, muun yritystoiminnan lisänä.

 

Uusi teknologia älykkäästi hyödynnettynä vahvistaa kaupungin elinvoimaa ja kilpailukykyä. Uudenlaiset toimintatavat tehostavat tuotantoa sekä lisäävät asiakastyytyväisyyttä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että
- kaupungilla ei ole mahdollisuutta asiointipostin ylläpitämisen Velkualla ja asiointipostin ylläpitäminen päättyy 31.12.2022.
- kaupungin palvelu- ja asiointipisteiden toimintaa tulee kehittää asiakastarpeisiin pohjautuvaksi neuvontapalveluksi ja henkilökunnan työpanoksen käyttöä tehostetaan.
- Velkuan palvelupisteen aukioloa supistetaan jatkossa 2 päivään/viikko.
- käteiskassoista luovutaan Velkuan  palvelupisteen ja kaupungintalon asiointipisteen osalta 31.12.2022 lukien.

 

Kokouskäsittely Kaupunginjohtaja tarkensi pohjaehdotustaan seuraavasti:

"Kaupunginhallitus toteaa, että

- kaupungilla ei ole mahdollisuutta asiointipostin ylläpitämisen Velkualla ja asiointipostin ylläpitäminen päättyy 31.12.2022.

- kaupungin palvelu- ja asiointipisteiden toimintaa tulee kehittää asiakastarpeisiin pohjautuvaksi neuvontapalveluksi ja henkilökunnan työpanoksen käyttöä tehostetaan.

- Velkuan palvelupisteen aukioloa supistetaan jatkossa 2 päivään/viikko.

- käteiskassasta luovutaan Velkuan palvelupisteen osalta 31.12.2022 lukien.

 

Keskustelun aikana jäsen Jari-Antti Hörkkö esitti asian jättämistä pöydälle.

 

 Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle.

  

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 337      

803/02.08.00/2022    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Velkuan palvelupisteen myynnit myyntilajeittain/tuoteryhmittäin ajalta 1.1. - 15.11.2022 ilmenevät oheismateriaalista.

 

Oheismateriaali:

- Myynnit tuoteryhmittäin ajalla 1.1. - 15.11.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että
- kaupungilla ei ole mahdollisuutta asiointipostin ylläpitämisen Velkualla ja asiointipostin ylläpitäminen päättyy 31.12.2022.
- kaupungin palvelu- ja asiointipisteiden toimintaa tulee kehittää asiakastarpeisiin pohjautuvaksi neuvontapalveluksi ja henkilökunnan työpanoksen käyttöä tehostetaan.
- Velkuan palvelupisteen aukioloa supistetaan jatkossa 2 päivään/viikko.
- käteiskassasta luovutaan Velkuan palvelupisteen osalta 31.12.2022 lukien.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.