Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 183



 

Luolan käyttöoikeuden luovuttaminen Naantalin Energia Oy:lle

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 183      

670/10.00.02.03/2022    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen

 

Naantalin Energia Oy:n kanssa on neuvoteltu Satamatien alla sijaitsevan noin 910 m2 luolatilan luovuttamisesta uuden sähköaseman sijoittamiseen.

 

Kyseessä on tilan käyttöoikeus ja asiasta tulee tehtäväksi käyttöoikeussopimus. Luolalla ei ole omaa maa-aluetta taikka kiinteistöä tai niitä tarkoittavaa yksilöintitunnusta, koska tila sijaitsee kaupungin yleisen katualueen alla.

 

Käyttöoikeuskorvauksen määrästä on hankittu Catella Property Oy:n ar­vio­lau­sun­to.

 

Oheismateriaali

- Catellan lausunto 31.3.2022

 

Käyttöoikeussopimuksen aika on 50 vuotta jatkuen määräajan jälkeen toistaiseksi 24 kuukauden irtisanomisajalla. Osapuolet kuitenkin sitoutuvat viimeistään viisi vuotta ennen määräajan päättymistä neuvottelemaan uudesta sopimuksesta.

 

Naantalin Energia Oy vastaa luolan saattamisesta tarkoitustaan palvelevaan kuntoon.

 

Käyttöoikeussopimuksen luonnos on liitteenä.

 

Liite A4, KH 13.6.2022

 

Hallintosäännön 22 §:n 6-kohdan mukaisesti kaupunginhallitus päättää kau­pun­gin omistamien maa- ja vesialueiden, tonttien, rakennusten ja huoneistojen sekä laitureiden vuokralle an­ta­mi­ses­ta.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy oheisen liitteen mukaisen käyttöoikeussopimuksen Naantalin Energia Oy:n kanssa ja valtuuttaa samalla kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa vähäisiä muutoksia sopimukseen.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että toimitusjohtaja Pasi Haarala oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan. 

 

 Merkittiin, että kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Jan Lindström ja varajäsen Elina Salokangas poistuivat yhteisöjäävinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, esteellisyyden perusteena oli Naantalin Energia Oy:n hallituksen jäsenyys.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.