Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 497


 

Naantalin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 08.12.2021 § 94                 

    

 

 

 

Valmistelija  Rakennustarkastaja, Markku Aro 23.11.2021

 

Naantalin kaupungin nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2012. Rakennusjärjestyksen uusiminen on tarpeen, koska maankäyttöä ja rakentamista koskeva lainsäädäntö on viime vuosina monilta osin muuttunut. Nykyinen rakennusjärjestys on sen vuoksi osin vanhentunut. Uusi rakennusjärjestys laaditaan vastaamaan voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksia. Rakennusjärjestyksestä kehitetään entistä toimivampi ja ajantasainen työväline rakentamisen ohjaukseen. Tavoitteena on selkeyttää lupamenettelyjä pyrkien samalla mahdollisuuksien mukaan joustaviin käytäntöihin.

 

Naantalissa käyttöön otettu sähköinen asiointi lupien hakemisessa asettaa myös omat vaatimuksensa menettelytavoille, joista voidaan päättää rakennusjärjestyksessä.

 

Rakennusjärjestyksen valmisteluprosessi on seuraava:
- valmisteluvaiheen kuuleminen
- ehdotuksen valmistelu virkamiestyöryhmässä (rakennustarkastaja, - maankäyttöpäällikkö, kaupunginarkkitehti ja rakennuslakimies)
- ehdotuksen lautakuntakäsittely
- ehdotus nähtäville mielipiteitä ja lausuntoja varten
- luonnoksen lautakuntakäsittely, kaupunginhallitus, -valtuusto.

 

Uuden rakennusjärjestyksen on tarkoitus tulla voimaan loppuvuodesta 2022.

 

Liite A2, YMPRA 8.12.2021

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää, että kaupunginhallitus käynnistää rakennusjärjestyksen uusimisen, käsittelee ehdotuksen mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa  osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville koko uusimistyön ajaksi.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 497      

1740/10.03.00.00/2021    

 

 

 

 

 

Naantalin kaupungin rakennusjärjestyksen uusimista koskeva osallisuus ja arviointisuunnitelma (OAS) on esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käynnistää rakennusjärjestyksen uusimisen, käsittelee ehdotuksen mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa  osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville koko uusimistyön ajaksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.