Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.03.2020/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 81

23.03.2020

 

Luvan antaminen palvelukodin johtajan viran täyttämiseen ja vastaavan sairaanhoitajan toimen muuttaminen palvelukodin johtajan viraksi

 

177/01.02.00/2020, 217/01.01.00/2020

 

Kaupunginhallitus 23.03.2020 § 81

 

Hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola ja perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen:

 

Palvelukodin johtaja on vastannut viidestä tehostetun palveluasumisen ryhmäkodista ja yhdestä laitoshoidon yksiköstä. Hoitopaikkoja on yhteensä 90 ja vakinaisia työntekijöitä yksiköissä palvelukodin johtajan lisäksi 58 henkilöä.

 

Viiden eri yksikön esimiehenä toimiminen on yksiköitten hajanaisuuden, suuren henkilöstömäärän ja pitkien etäisyyksien johdosta osoittautunut hyvin haasteelliseksi, eikä yksikkökohtaiselle lähiesimiestyölle jää riittävästi aikaa. Esimiestyön vahvistamiseksi on perusteltua rajata palvelukodin johtajan (vakanssi nro 1552001) vastuualue koskemaan vain saariston yksiköitä, Rymättylässä sijaitsevaa Katavakotia, sekä Velkualla sijaitsevaa Kummelin ryhmäkotia. Hoito- ja hoivapaikkoja näissä kahdessa yksikössä on yhteensä 36 ja henkilökuntaa 25 vakinaista työntekijää.

 

Myllynkiventien ryhmäkodit Alli, Sylvi ja Ellen kattavat yhdessä 54 hoito- ja hoivapaikkaa ja vakinaisia työntekijöitä yksiköissä on yhteensä 34. Myllynkiventien ryhmäkotien lähiesimiehellä tulee olla virka, sillä työtehtäviin kuuluu mm. asiakasmaksupäätösten tekeminen. Myllynkiventien ryhmäkotien vastaavan sairaanhoitajan toimi esitetään esimiestehtävien uudelleen järjestelyllä muutettavaksi palvelukodin johtajan viraksi. Vastaava sairaanhoitaja on antanut tähän suostumuksensa. Vastaava sairaanhoitaja on toiminut palvelukodin johtajan vuosilomien sijaisena vuodesta 2017 lähtien. Vastaavan sairaanhoitajan ja palvelukodin johtajan tehtäväkohtaisen palkan ero on 684,27 €/kk.

 

Hoito- ja hoivayksiköissä asuu hoidon ja palvelujen tarpeiltaan erilaisia ikäihmisiä, jonka johdosta esimiehiltä edellytetään laajaa kokonaisnäkemystä geriatrisista asiakkaista ja ikäihmisten asumispalvelujen kehittämisestä. Lähiesimiehen tärkeänä tehtävänä on henkilöstön johtaminen. Lähiesimiehen ohjauksella ja tuella autetaan henkilöstöä vastaamaan hoitotyön ammatillisiin haasteisiin, mahdollistetaan kehittäminen ja varmistetaan käytössä olevien resurssien järkevä optimointi ja siten osaltaan toiminnan taloudellisuus.

 

Palvelukodin johtajan toimenkuviin sisältyvät tulosyksikköjen ja henkilöstön johtamisen lisäksi yhteistyössä oman esimiehen kanssa talouden suunnittelu ja seuranta sekä päätösten valmistelu. Työtehtäviin kuuluvat myös yksikköjen asiakasmaksuista vastaaminen, yhteistyö sidosryhmien kanssa, asiakkaiden ja omaisten tapaaminen, ohjaus, neuvonta ja tiedottaminen.

 

Palvelukodin johtajat työskentelevät hoito- ja vanhuspalvelujen johtoryhmässä, jolta he esimiehensä lisäksi saavat tukea työskentelylleen.

 

Pätevyysvaatimuksena palvelukodin johtajan tehtävään on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto ja lisäksi riittävä työkokemus ikäihmisten palveluista ja esimiestyöstä.

 

Viran täyttämisen vaihtoehdot

 

Palvelun hankkiminen ulkopuoliselta tuottajalta

 

Yksikköjen hoitohenkilökunta ja sujuva asioiden hoitaminen edellyttävät yksiköissä läsnä olevaa lähiesimiestä, eikä hänen työpanostaan voi ostaa ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Kokonaisvastuu eri tulosyksiköistä on hoito- ja vanhuspalvelujen johtajalla, joka tekee viikoittaista yhteistyötä lähiesimiesten kanssa.

 

Virkaa ei täytetä

 

Viran täyttämättä jättäminen vaikuttaisi suoraan hoito- ja vanhuspalvelujen asiakastyöhön, palveluiden laatuun ja saatavuuteen.

 

Pyydämme kaupunginhallitukselta, että

 

  • että palvelukodin johtajan virka (vakanssi nro 11552001 / Katavakoti ja Kummeli) julistetaan avoimeen hakuun ja tehtävänkuvasta poistetaan esimiesvastuu Myllynkiventien ryhmäkodeista

  • Myllynkiventien ryhmäkotien vastaavan sairaanhoitajan toimi (vakanssi nro 1552140) muutetaan palvelukodin johtajan viraksi 1.4.2020 lukien toimenhaltijan suostumuksella.

 

Henkilöstöpäällikkö Laura Saurama:

 

Tehtävien uudelleen järjestely hoito- ja vanhuspuolella on kannatettava huomioiden alan nykyiset ja tulevat haasteet.

 

Siten puollan esitettyä täyttölupaa ja tehtäviä muutoksia.

 

Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää yleensä julkista hakumenettelyä, mutta tästä voidaan poiketa esimerkiksi tilanteessa, jossa virkasuhteeseen otetaan muu työnantajan palveluksessa oleva henkilö toiminnan siirtämisen yhteydessä.

 

KVhL:n 4 § 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kyseessä on 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava johtosäännössä määrätty peruste.

 

Esittelyssä kuvatun perusteella toimintaa ollaan uudelleen järjestelemässä toiminnan ja johtamisen kannalta eri tavoin, koska nykyinen toimintamalli on osoittautunut haasteelliseksi. Siten katson, että toimen muuttaminen viraksi nykyisen toimenhaltijan suostumuksella on perusteltua toiminnan kannalta ja juridisesti mahdollista, koska talouden ja toiminnan ohjausmalli ja organisaatio tulee muuttumaan.

 

Vastaava sairaanhoitaja * * * * * * * täyttää palvelukodinjohtajan kelpoisuusehdot ja on antanut suostumuksensa toimen muuttamiseen viraksi.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveyspalveluille luvan palvelukodin johtajan viran (vakanssi nro 11552001) täyttämiseen esityksen mukaisesti muutetulla tehtäväkuvalla.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää muuttaa Myllynkiventien ryhmäkotien vastaavan sairaanhoitajan toimen (vakanssi nro 1552140) palvelukodin johtajan viraksi 1.4.2020 lukien.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa