Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.03.2020/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 68

02.03.2020

 

Luottamushenkilöiden merkkipäivä- ja palveluvuosimuistaminen

 

1077/01.00.00/2017

 

Kaupunginhallitus 02.03.2020 § 68

 

Henkilöstöpäällikkö Laura Saurama:

 

Naantalin kaupungin henkilöstöä muistetaan merkkipäivinä ja siihen liittyvä käytänne uudistui 1.1.2020 alkaen. Valmistelun aikana todettiin, että on tarkoituksenmukaista uudistaa myös luottamushenkilöiden merkkipäivämuistamiseen liittyvää käytännettä vastaamaan henkilökunnan merkkipäivämuistamista.

 

Asiaa on valmisteltu henkilöstöhallinnossa ja luonnosta käsiteltiin valtuustoryhmien kokouksessa 3.2.2020. Keskustelun perusteella liitteen mukainen ohjeistus luottamushenkilöiden merkkipäivämuistamisesta tuodaan nyt päätöksentekoon.

 

LIITE A1, KH 2.3.2020

 

Samalla todetaan, että jatkossa myös palveluvuosiperusteinen palkitseminen noudattaa henkilöstöohjelman linjauksia eli palveluvuosiperustainen palkitseminen perustuu Kuntaliitolta haettaviin kunnia- ja ansiomerkkeihin. Naantalin kaupunki siis palkitsee kunta-alalla pitkään palvelleita henkilöitä hakemalla Kuntaliitolta kunnia- ja ansiomerkkejä. Kunnia- tai ansiomerkin saaminen edellyttää palvelusta kunta-alalla 20, 30 tai 40 vuotta. Nyt poisjääväksi esitettävä palkitseminen perustui Naantalissa tehtyyn luottamushenkilöuraan, jossa edellytettiin vähintään 25 vuoden luottamustehtävien hoitoa Naantalin kaupungissa.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • hyväksyy liitteen mukaisen ohjeistuksen luottamushenkilöiden merkkipäivämuistamisesta käyttöönotettavaksi 1.4.2020 alkaen

  • hyväksyy palveluvuosiperusteisen palkitsemisen noudattavan henkilöstöohjelman linjauksia 1.4.2020 alkaen.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa