Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2019/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 29

18.04.2018

Tekninen lautakunta

§ 17

06.03.2019

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

§ 18

18.03.2019

Kaupunginhallitus

§ 131

15.04.2019

Kaupunginhallitus

§ 298

30.09.2019

Kaupunginvaltuusto

§ 63

07.10.2019

 

Isosuon asemakaava ja asemakaavan muutos

 

327/10.03.01/2018

 

Tekninen lautakunta 18.04.2018 § 29

 

Asemakaavoittaja Antti Siirava 11.4.2018:

 

Vireilletulo

 

Isosuon asemakaava ja asemakaavan muutos on tullut vireille kaupungin aloitteesta. Vireilletulosta on kuulutettu kaavoituskatsauksessa 2017.

Suunnittelualue ja tavoitteet

Asemakaavoitettava alue sijaitsee Isosuontien varrella ja se koskee Naantalin 24. kaupunginosan korttelia 1 ja 2, erityisaluetta sekä Isosuontien katualuetta.

 

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 1 040 000 m² (noin 104 ha).

 

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on uuden työpaikka-alueen kaavoittaminen Isosuontien varteen. Nykyisen asemakaavan mukainen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue muutetaan Manner-Naantalin osayleiskaavan mukaisesti jätteenkäsittelyalueeksi.

Nykyiset kaavoittamattomat alueet kaavoitetaan pääasiassa teollisuusrakennusten korttelialueeksi. Isosuontien länsipään metsäalueita osoitetaan asemakaavassa säilytettäväksi luonnon monimuotoisuuden vuoksi.

Kaavoitustyön yhteydessä suunnittelualueen osalla laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) jätteenkäsittelyalueen laajentumisen vuoksi.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maankäyttösopimus tehdään tarvittaessa.

 

Suunnittelun lähtökohdat

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa Maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Niiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. VAT-tavoitteiden kokonaisuuksista tässä kaavatyössä kiinnitetään huomiota

  • toimivaan aluerakenteeseen

  • eheytyvään yhdyskuntarakenteeseen ja elinympäristön laatuun

  • kulttuuri- sekä luonnonperintöön ja virkistyskäyttöön

  • toimivaan yhteysverkostoon ja energianhuoltoon.

Maakuntakaava

Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa (vahvistettu 23.8.2004) suunnittelualue on osoitettu:

 

Teollisuustoimintojen alueeksi (T). Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät teollisuus-, varasto- ja vastaavaan käyttöön osoitetut alueet niihin kuuluvine suojavyöhykkeineen sekä liikenne- ja yhdyskuntateknisen huollon alueineen. Alueelle ei saa sijoittaa uutta asumista ilman erityisperusteita.

 

Erityistoimintojen alueeksi (E)

Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät alueet puolustusvoimien ja jätehuollon toiminnoille.

 

Maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M)

Maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitetut alueet, joita voidaan käyttää myös haja-asutusluonteiseen pysyvään tai loma-asutukseen sekä jokamiehenoikeuden mukaiseen ulkoiluun ja retkeilyyn.

 

Yleiskaava

Suunnittelualueella on voimassa Manner-Naantalin osayleiskaava (KV hyväksynyt 30.1.2017). Osayleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu merkinnät:

 

  • teollisuus- ja varastoalue (T),

  • jätteenkäsittelyalue (EJ)

  • suojaviheralue (EV)

  • maa- ja metsätalousvaltainen alue (M).

 

Asemakaava

Kaavamuutosalueella on voimassa oleva asemakaava Ak-296 (2008).

 

Voimassa olevassa asemakaavassa alueelle on osoitettu

 

  • teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (T-5)

  • jätteenkäsittelyalue jätteiden käsittelyä, varastointia ja loppusijoitusta varten (EJ-1)

  • suojaviheralue (EV).

 

Maanomistus

Suunnittelualueen kiinteistöt ovat yksityisten, yritysten ja Naantalin kaupungin omistuksessa.

 

Taustaselvitykset

Suunnittelutyössä käytetään Manner-Naantalin osayleiskaavatyöhön liittyviä perusselvityksiä, alueelle laadittuja luontoselvityksiä, Härkäsuon sivutuotteiden ja jätteiden käsittely- ja läjitysalueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA-ohjelma)

 

Ympäristö

Kaavoitettava alue käsittää Isosuontien pohjois- ja eteläpuoliset alueet. Alueeseen kuuluu asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsää vajaa puolet kaavoitettavasta alueesta. Suunnittelualueen itäosa on suurelta osin toteutunutta asemakaavoitettua teollisuusrakennusten korttelialuetta ja jätteidenkäsittelyaluetta.

 

Alueeseen kuuluu olemassa olevan asemakaavan mukaista luonnontilaista suojaviheraluetta.

 

Suunnittelualueella liitytään olemassa oleviin vesihuoltojärjestelmiin.

 

Maanpinnan nykyinen korkeus vaihtelee +3,0 ja +46,0 m välillä.

 

 

Kaavaluonnos

Asemakaavaluonnoksessa on tutkittu alueen Manner-Naantalin osayleiskaavan mukaista Isosuontien varren teollisuus- ja jätteenkäsittelyn alueiden täydennysrakentamista.

 

Kaavaluonnokseen on suunniteltu Isosuon varteen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita sekä jätteidenkäsittelyn alueen laajennus.

 

Luontoarvoiltaan merkittäviä kohteita on osoitettu virkistys- ja suojaviheralueiksi.

 

Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiden tontteja on kaavaluonnoksessa osoitettu 13 kpl:tta, joista suurin noin 211 000 m2 (21,1 ha) ja suurelta osin vanhan asemakaavan mukainen. Kaavaluonnoksessa uusina teollisuus- ja varastorakennusten tontteina on osoitettu pinta-alaltaan noin 31 000 m2, 22 500 m2, 20 500 m2, 13 500 m2, 13 000 m2, 12 500 m2, 11 500 m2, 9 700 m2, 9 000 m2, 8 500 m2, 8 400 m2, 7 900 m2.

Liitteenä on Isosuon asemakaavan ja asemakaavamuutoksen 11.4.2018 päivätty asemakaavaluonnos, 4.4.2018 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Löytäne Ladvo liito-oravaselvitys 2012 ja Isosuontien alueen luontoselvitys.

 

LIITTEET A1 - A5, TEKLA 18.4.2018 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää, että 11.4.2018 päivätystä Isosuon asemakaavasta ja asemakaavan muutoksen valmisteluaineistosta varataan osallisille maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta 06.03.2019 § 17

 

Kaavoitusarkkitehti Markku Toivonen 15.2.2019;

 

Isosuon alueen asemakaavaluonnos oli nähtävillä 29.5. - 29.6.2018, jona aikana järjestettiin yleisötilaisuus 14.6.2018 Naantalin kaupungintalon valtuustosalissa.

 

Luonnoksesta saatiin viisi lausuntoa, joista on kerrottu tarkemmin asemakaavan selostuksen kohdassa 3.3 (Osallistaminen ja yhteistyö) ja joiden johdosta asemakaavaehdotukseen tehtiin tarkistuksia. Mielipiteitä ei jätetty.

 

OHEISMATERIAALI: Lausunnot

 

Asemakaavaehdotusta on jatkettu luonnosvaiheen pohjalta. Ehdotuksessa aluerajauksia ja kaavamääräyksiä on tarkennettu mm. huomioimalla laajemmin luonnonarvoja ja lisäämällä varaukset muuntamoille kuten asemakaavan selostuksen kohdassa 3.5 (Asemakaavaluonnos ja asemakaavaehdotus) on tarkemmin kerrottu. Jätteidenkäsittelyalueen laajennus on ehdotuksessa osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuemerkinnällä T-5, joka paremmin vastaa alueen lopputilanteen käyttötarkoitusta.

 

Samanaikaisesti asemakaavatyön yhteydessä on laadittu Isosuontien alueen katujen, kevyen liikenteen väylien ja vesihuollon yleissuunnitelma. Yleissuunnitelman tavoitteena on varmistaa asemakaavaluonnoksessa esitettyjen tilavarausten riittävyys, tuottaa periaateratkaisut katujen poikkileikkauksille, selvittää vesihuollon liitospisteet ja reitit sekä laatia alustavat rakennus-kustannusarviot.

 

Alueelle on myös käynnissä lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) nimeltään Härkäsuon sivutuotteiden ja jätteiden käsittely- ja läjitysalueen ympäristövaikutusten arviointi, koska toimintaa on tarkoitus laajentaa ja kehittää nykyisellä toiminta-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä. Valmiina ovat 20.3.2018 päivätty YVA-ohjelma sekä selostusluonnos. Seuraava yleisötilaisuus asiasta järjestetään 3.4.2019 kaupungintalolla.

 

Liitteenä asemakaavaehdotuksen kaavakartta (päivätty 15.2.2019) ja

asemakaavan selostus (päivätty 15.2.2019) liitteineen, joita ovat:

  1. Isosuontien alueen luontoselvitys

  2. Löytäne Ladvo liito-oravaselvitys

  3. Isosuontien asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma.

  4. YVA-ohjelma

  5. YVA-selostusluonnos

  6. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

  7. Asemakaavaluonnos 11.4.2018

  8. Asemakaavaehdotus 15.2.2019

  9. Asemakaavan seurantalomake

 

LIITTEET A4-A5, TEKLA 6.3.2019 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

Asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus

 

Kaavan rakenne perustuu nykytilanteeseen, jätehuoltotoiminnan tulevaisuuden tavoitteisiin sekä voimassa oleviin ylemmän asteen kaavoihin. Olemassa oleva Isosuontien kokoojatienä muodostaa alueen rungon, jonka varrelle toiminnot sijoittuvat. Länsiosan pienemmät tonttialueet liittyvät kokoojatiehen tonttikatujen välityksellä. Tontteja ympäröivät suojaviheralueet, lähivirkistysalueet ja kaavoittamatta jäävät metsäiset alueet.

 

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 103,3 ha. Yksityiskohtainen mitoitus on esitetty liitteenä olevassa seurantalomakkeessa (Asemakaavaselostuksen liite 9).

 

Alueelle ei ole suunniteltu jätehuoltoaseman lisäksi muita palveluja.

 

Asemakaavan sisältö on kuvattu tarkemmin asemakaavaselostuksen kohdassa 4 (Asemakaavan kuvaus).

 

Asemakaava-alueelle on annettu koko aluetta koskevia yleismääräyksiä (Selostus kohta 4.3.1) sekä kortteli- ja aluekohtaisia määräyksiä, joista on tarkemmin selostuksessa ja kaavakartalla. Määräyksiä on annettu mm. korkeuksien, piha-alueiden ja hulevesien käsittelyn sekä autopaikkojen suhteen.

 

Mitoitus

 

Asemakaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 103,27 ha, josta uutta asemakaavaa noin 36,80 ha. Rakennusoikeutta alueella on 133 875 k-m2, josta 88 941 k-m2 uutta rakennusoikeutta:

 

  • Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita (T) on yhteensä noin 11,67 ha, rakennusoikeutta yhteensä 58 335 k-m2.

  • Yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueitta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY) on yhteensä noin 2,80 ha, rakennusoikeutta yhteensä noin 14 014 k-m2.

  • Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita (T-5) on yhteensä noin 46,88 ha, rakennus-oikeutta on yhteensä noin 60 326 k-m2.

  • Jätteidenkäsittelyaluetta jätteiden käsittelyä, varastointia ja loppusijoitusta varten (EJ-1) on noin 16,47 ha, rakennusoikeutta yhteensä 1200 k-m2.

  • Energiahuollon aluetta (EN) on 0,02 ha.

  • Lähivirkistysaluetta (VL) on 10,93 ha.

  • Suojaviheraluetta (EV) on 7,42 ha

  • Katualuetta on 7,07 ha.

 

Nimistö

 

Nimistötoimikunta päätti esityksestään alueen nimistöksi 24.09.2018 §5.

 

Isosuontie pohjoispuolisen lähivirkistysalueen nimi on Isosuonmetsä ja eteläpuolisen Löytäneenmetsä.

 

Isosuonkatu on nimetty jo aiemmassa asemakaavassa ja jatkuu samannimisenä. Pohjoispuolelle on suunniteltu uusi tonttikatu nimeltään Louhikkokatu ja eteläpuolelle tonttikatulenkki nimeltään Kivikkokatu.

 

Kaavan vaikutukset

 

Kaavan vaikutuksia rakennettuun ympäristöön, liikenteeseen ja liikenneverkkoon, ympäristöön ja maisemakuvaan, aluerakenteeseen ja yhdyskuntatalouteen sekä sosiaalisia ja yritysvaikutuksia on arvioitu asemakaavaselostuksen kohdassa 4.4 (Kaavan vaikutukset). Lisäksi on valmistumassa lakisääteinen ympäristönvaikutusten arviointi liittyen Härkäsuon sivutuotteiden ja jätteiden käsittely- ja läjitysalueen kehittämiseen ja laajentamiseen (Kaavaselostuksen liitteet 4 ja 5).

 

Myönteisiä yritysvaikutuksia ovat jätehuoltotoiminnan kehittämis- ja laajentumismahdollisuudet sekä uudet työpaikka-alueet. Alueella voisi kehittää ja kehittyä myös kiertotalouteen liittyviä toimintoja.

 

Toteutus

 

Kaavan toteutuksesta on selostuksessa todettu, että nykyisen asemakaavan mukainen toiminta jatkuu ja uusien toimintojen syntyminen on mahdollista aloittaa, kun asemakaava on tullut lainvoimaiseksi, kunnallistekniikka on valmistunut ja tontit saatettu mm. louhimalla rakentamiskelpoisiksi.

 

Jätehuoltoalueiden hulevesien käsittely tulee suunnitella yhdessä kokonaisuutena erityisesti Isosuontien pohjoispuolella.

 

Toiminnan luonteesta johtuen on vaikutusten seurannalla suuri merkitys.

 

Koska kaavoitettava alue sijaitsee Seveso III-direktiivin mukaisella konsultaatiovyöhykkeellä, tulee ehdotuksesta pyytää myös Tukesin (Turvallisuus- ja kemikaaliviraston) lausunto.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että 15.2.2019 päivätty Isosuon asemakaava ja asemakaavanmuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

KOKOUSKÄSITTELY

 

Heikki Lindgren esitti Janne Muikulan kannattamana, että kustannusten vaikutusten arviointi tulee lisätä seuraavaan vaiheen käsittelyn yhteyteen.

 

Lautakunta kannatti yksimielisesti esitystä

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että 15.2.2019 päivätty Isosuon asemakaava ja asemakaavanmuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

Aineistoon lisätään kustannusten vaikutusten arviointi seuraavan vaiheen käsittelyn yhteyteen.

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 18.03.2019 § 18

 

Kaavoitusarkkitehti Markku Toivonen 12.3.2019:

 

Kustannusvaikutusten arviointi

 

Aineistoon on lisätty teknisen lautakunnan edellyttämä kustannusvaikutusten arviointi kaavaselostukseen kohdaksi 4.4.7 (alkaa selostuksen sivulta 18).

 

Yleisesti voidaan todeta, että asemakaavan yhtenä päätavoitteena on kehittää uutta yritystoimintaa uudella työpaikka-alueella, että luovutettavista tonteista saadaan myynti-/vuokratuloja, liittymistä peritään maksut ja kaupunki saa verotuloja. Tonttien rakentamiskelpoiseksi saattaminen edellyttää mittavaa louhintaa erityisesti Louhikkokadun varrella. Louhintatyöstä on menoja ja louheen myynnistä tuloja. Suojavi-heralueiden omistuksia pitää kaava-alueella järjestellä uudelleen

 

Karkeasti arvioiden voi alueelle syntyä 110 - 74 uutta työpaikkaa riippuen työpaikkojen luonteesta. Varastotoiminta synnyttää yleensä vähemmän työpaikkoja kuin tuotantotoiminta. Mitoitusperusteena on käytetty 1 työntekijä / 800 - 1200 k-m².

 

Maasto ja katuverkko huomioiden voi uusille alueille muodostaa luontevasti pienehköjä tontteja erityisesti Isosuontien eteläpuolelle Kivikkokadun katulenkin varrelle ja Louhikkokadun länsipuolelle. Näitä tontteja olisi yhteensä 9 - 12 kpl kooltaan 4.800 - 10.000 m². Kivikkotien varrella pienempienkin tonttien muodostaminen on mahdollista. Isoja tontteja on luontevinta sijoittaa Louhikkokadun itäpuolelle ja Isosuontien varteen TY- ja T-5 korttelialueille. Näitä isoja tontteja voisi olla 4 - 5 kpl kooltaan 15.000 - 30.00  m².

Tonteista saatavia myyntituloja voi arvioida tarkastelemalla esimerkiksi Luolalan teollisuusalueen tämän hetken tontinmyyntien pyyntöhintoja. Koska hinnat riippuvat myös alueen logistisesta sijainnista, on oletettavaa, että keskeisemmästä sijainnista johtuen hinnat ovat korkeammat Luolalan teollisuusalueella. Vertailun perusteella voi tontinmyyntitulojen Isosuolla arvioida yltävän 2 milj. euroon.

 

Laaditussa Isosuontien asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelmassa on arvioitu katujen rakennuskustannuksiksi 2.515.100 € ja vesihuollon kustannuksiksi 931.000 €. Jätteenkäsittelyalueilla tulee lisäksi kehittää puhtaiden ja likaisten vesien erottelua.

 

Hankeen infranrakentamisen menot muodostuvat ennen kaava-alueen uusien tonttien myyntituloja

 

Asemakaavakartta, asemakaavakartan selostus sekä selostuksen liitteet ovat esityslistan (KHKON 18.3.2019) liitteenä.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Konsernijaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että 15.2.2019 päivätty Isosuon asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja että siitä nähtävillä olon yhteydessä pyydetään tarvittavat lausunnot seuraavilta tahoilta:

 

  • Varsinais-Suomen ELY-keskus /Ympäristö ja luonnonvarat

  • Varsinais-Suomen liitto

  • Varsinais-Suomen pelastuslaitos

  • Maskun kunta

  • Raision kaupunki

  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

  • Lounais-Suomen jätehuolto Oy

  • Turun Seudun Energiatuotanto Oy

  • Naantalin Energia Oy

  • DNA Oy

  • Caruna Oy

  • Oy Forcit Ab

  • Varsinais-Suomen Pihamulta Oy

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa oli läsnä kokouksessä tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Jan Lindström ja Anne Pentti ilmoittivat olevansa yhteisöjäävejä ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi.

 

Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi varapuheenjohtaja Lasse Valtonen.

 

Anne Pentin varajäsen Saara Seppälä osallistui päätöksentekoon tässä asiassa.

 

Kaupunginjohtaja lisäsi päätösesitykseensä, että ennen kaupunginhallituksen käsittelyä järjestetään vielä neuvottelu kaupungin ja TSE Oy:n kanssa koskien EV-alueiden rajauksia.

 

KONSERNIJAOSTO:

 

Kaupunginjohtajan täydennetty päätösesitys hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus 15.04.2019 § 131

 

Kaavoitusarkkitehti Markku Toivonen:

 

Konsernijaoston tekemän päätöksen mukaisesti järjestettiin neuvottelu kaupungin ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa. Neuvottelun johdosta on asemakaavaehdotusta tarkistettu seuraavasti:

 

  • Eräitä suojaviheralueiden (EV) rajauksia yhtiön omistaman alueen länsiosassa ja Isosuontien varrella on supistettu helpottamaan yhtiön laajennussuunnitelmien toteuttamista uusilla täyttöalueilla. Muutoksilla ei ole merkittävää vaikutusta luonnonympäristöön tai maisemakuvaan.

  • Samoin on tarkistettu ylimmän korkeusaseman määräystä siten, että sallitun 50 metrin rajan saavat ylittää laitteet ja muut vastaavat rakennelmat, kuten kuljettimet. Näiden ylin korkeusasema saa olla kuitenkin enintään 70 metriä.

 

Edellisten mukaan tarkistettu ja 28.3.2019 päivätty asemakaavakartta ja kaavaselostus oheistetaan.

 

LIITTEET A2 - A3, KH 15.4.2019 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää, että 28.3.2019 päivätty Isosuon asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

 

Julkisen nähtävilläolon yhteydessä pyydetään lausunnot seuraavilta tahoilta:

 

  • Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat

  • Varsinais-Suomen liitto

  • Varsinais-Suomen pelastuslaitos

  • Maskun kunta

  • Raision kaupunki

  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

  • Lounais-Suomen Jätehuolto Oy

  • Turun Seudun Energiatuotanto Oy

  • Naantalin Energia Oy

  • DNA Oy

  • Caruna Oy

  • Oy Forcit Ab

  • Varsinais-Suomen Pihamulta Oy.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Jan Lindström poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena on Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n hallituksen jäsenyys.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 30.09.2019 § 298

 

Kaavoitusarkkitehti Markku Toivonen ja kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa:

 

Isosuon asemakaavahanketta on jatkettu asettamalla kaavaehdotus julkisesti nähtäville 17.5. - 17.6.2019. Samaan aikaan pyydettiin lausuntoja eri viranomaisilta sekä naapurikunnilta ja alueella toimivilta.

 

Yhtään muistutusta ei kaavasta jätetty.

 

Lausuntopyyntöjä lähetettiin 13 taholle ja vastauksia saatiin seitsemältä taholta.

 

Oheismateriaali:

  • Lausunnot

 

Maskun kunta, Raision kaupunki, DNA Oyj ja Caruna Oy ilmoittivat, että heillä ei ole huomautettavaa tai lausuttavaa kaavasta tai kaavan sisällöstä. DNA ilmoitti lisäksi, että alueella on nykyisin DNA:n omistamia telekaapeleita, joiden sijainti tulisi huomioida varsinkin kaava-aluetta rakennettaessa.

 

Kaavoittajan vastine

 

Merkitään tiedoksi, ei aiheuta muutoksia.

 

Varsinais-Suomen liitto ilmoitti, ettei anna virallista lausuntoa, koska liitolla ei ole asioista huomautettavaa eivätkä ne ole ristiriidassa Varsinais-Suomen maakuntakaavoituksen tai muun suunnittelun kanssa.

 

Kaavoittajan vastine

 

Merkitään tiedoksi.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueiden käytön yksikkö yhdessä ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön ja ympäristönsuojeluyksikön kanssa ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa mutta toteavat kommentteina seuraavaa:

 

  • ELY-keskus on ottanut kantaa kaavaluonnokseen sähköpostiviestillä 14.6.2018.

  • Luonnonsuojelua koskevat kaavamerkinnät näyttäisivät olevan nyt ehdotuksessa luonnosvaiheessa edellytetyn kaltaiset. Luontoselvityksessä on paljon arvokkaita löytöjä, jotka sijoittuvat kuitenkin kaava-alueen ulkopuolelle. Liito-orava on hyvin huomioitu.

  • Alueella on vireillä YVA-menettely selvityksineen. ELY-keskuksella ei ole sen osalta kommentoitavaa. Kaavaehdotus ei ole ristiriidassa YVA:n kanssa.

  • Huomiona todetaan, kuten jo luonnosvaiheessa, että myös Maskun kunnan puoleinen asemakaavatilanne on syytä huomioida ja esittää asiakirjoissa sekä pyytää kaavaehdotuksesta Maskun kunnan lausunto.

 

Kaavoittajan vastine

 

Maskun kunnan kaavoitustilanne on kerrottu selostuksessa asemakaavoituksenkin osalta. Selostukseen on nyt lisätty myös karttaotteet sekä Maskun että Raision asemakaavoista. Maskun kunnan lausunto on pyydetty ja saatu. Merkitään kommentit tiedoksi.

 

Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta toteaa lausunnossaan mm. seuraavaa:

 

  • Myös asemakaava-alueen pohjoispuolella, lähempänä kaava-alueen itäpäätä, on liito-oravan elinympäristö, joka tulee ottaa huomioon asemakaavassa. Tämän ja läntisen liito-oravien reviirin välille kaava-alueen pohjoisreunan metsäalueille tulee jättää ekologinen yhteys, jossa metsän avohakkuu on kielletty.

  • Isosuontien eteläpuolella ja kaava-alueen länsipuolella mutta kaavoitettavan alueen ulkopuolella on niin kutsuttu Isosuontien noro, joka on metsälain sekä vesilain mukaisesti suojeltava pieni vesityyppi. Noro tulee säilyttää uomaltaan luonnontilaisena, eikä sen lähistölle tule rakentaa. Kyseinen alue on myös liito-oravien lisääntymis- ja lepoaluetta. Näistä syistä Isosuontien eteläpuolella olevan Löytäneenmetsän luoteista ja läntistä reunaa tulee suojella merkitsemällä alue luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeänä alueen osana, jolla tulee säilyttää puustoinen kaista liito-oravan tarvitsemia kulkuyhteyksiä varten (luo-2).

 

Kaavoittajan vastine

 

Lausunnossa ensiksi mainittu pohjoispuolen liito-oravan elinympäristö sijaitsee Maskun kunnan alueella ja siellä kunnan asemakaavan mukaisella jätteidenkäsittelyalueella EJ-2, joka on tarkoitettu jätteiden käsittelyä, varastointia ja loppusijoitusta varten. Laajempi metsäalue, joka mahdollistaa ekologisen yhteyden Naantalin Isosuon kaava-alueen länsiosassa sijaitsevalle liito-oravien elinpiirille, sijoittuu myös Maskun kunnan puolelle. Naantalin puolella jo aiemmassa Isosuon asemakaavassa on kuntarajan ja läjitysten välissä olevat kapeat metsäsuikaleet osoitettu suojaviheralueiksi (EV). Nyt laadittavassa asemakaavassa nuo vanhan asemakaavan mukaiset suojaviheralueet on säilytetty ja länsiosan uuden asemakaavan alueen laajemmat metsäalueet on merkitty Isosuonmetsä- ja Löytäneenmetsä-nimisiksi lähivirkistysalueiksi (VL). Ei aiheuta muutoksia.

 

Lausunnossa toisena mainitun, kaava-alueen länsipuolella ja Isosuontien eteläpuolella sijaitsevan liito-oravan elinpiirin johdosta on Löytäneenmetsä-nimisen lähivirkistysalueen (VL) länsi- ja luoteisosille lisätty merkintä luo-3. Merkintä osoittaa alueen, jolla sijaitsee liito-oravan elinpiiri ja muita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä kohteita. Samalla on vielä laajennettu Isosuontien pohjoispuolen luo-merkinnän aluetta.

 

Muut muutokset kaavaehdotukseen sisäisten keskustelujen johdosta

 

  • Asemakaavakarttaan on tehty tarkistus, jolla korttelin 1 länsiosassa, Louhikkokadun itäpuolella olevan korttelialueen merkintä T on muutettu merkinnäksi T-5 eli samaksi kuin korttelin 1 muilla osilla. Merkintä väljentää käyttötarkoitusta mm. sallimalla sijoittaa ja varastoida alueella teollisuustoiminnasta, maankamaran ottamisesta tai muusta vastaavasta toiminnasta johtuvia aineksia. Muutoksen johdosta T-korttelialueen pinta-ala vähenee 3,4910 ha ja rakennusoikeus 17,455 k-m². Vastaavasti lisääntyvät T-5 -korttelialueen pinta-ala ja kerrosala, joten kaava-alueen kokonaispinta-ala ja kerrosala pysyvät ennallaan.

  • Kaavakarttaa on vielä täydennetty merkitsemällä siihen Isosuonmetsän lähivirkistysalueella sijaitseva suolaikkujen reunustama kalliomännikköalue, jolla sijaitsee arvokkaita metsälain tarkoittamia luontokohteita, luonnonsuojelulain mukaisten lepakoiden päiväpiiloja sekä havaittu mm. EU:n lintudirektiivin I liitteeseen kuuluva kehrääjä. Alue on osoitettu merkinnällä luo-3.

 

Asemakaavaehdotuksen hyväksymiskäsittely

 

Koska kaavaehdotusta ei ole olennaisesti muutettu, ei sitä ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville (MRA 32§). Tehdyt vähäiset tarkistukset kohdistuvat yksinomaan kaupungin omistamille alueille.

 

Isosuon 3.9. 2019 päivätty asemakaava- ja asemakaavan muutoskartta sekä -selostus oheistetaan.

 

LIITTEET A4 - A5, KH 30.9.2019 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 3.9.2019 päivätyn Isosuon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

 

Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain 200 §:n 2 momentin sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n hallituksen varajäsenyys. Tilapäiseksi puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyn ajaksi valittiin Markku Tuuna.

 

Merkittiin, että kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 07.10.2019 § 63

 

Isosuon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen 3.9.2019 päivätyt kaavakartta ja kaavaselostus ovat esityslistan liitteinä (KV 7.10.2019).

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 3.9.2019 päivätyn Isosuon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

 

Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain 200 §:n 2 momentin sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa