Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.09.2019/Pykälä 295

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 295

30.09.2019

 

Tietohallintostrategia

 

603/07.01.02/2019

 

Kaupunginhallitus 30.09.2019 § 295

 

Tietohallintopäällikkö Juha Riekkinen:

 

Edellinen tietohallintostrategia laadittiin 2017 varsin merkittävästi muuttuneessa tilanteessa, kun tietohallinnollinen yhteistyö Raision kaupungin kanssa oli päätetty lopettaa vuoden 2016 loppuun.

 

Vuoden 2016 jälkimmäisellä ja 2017 ensimmäisellä puoliskolla tietohallinto organisoitui omana yksikkönään aiempaa yhteistyömallia vastaavalla tavalla ja roolien mukainen toimintamalli on siitä eteenpäin edelleen syventynyt ja selkeytynyt. Kuten aiemminkin, on keskeinen tietohallinnon toimintatapa ollut kahden toisiaan tukevan sisäisen yksikön yhteistyö siten, että

 

  • kehittämisen tukiyksikkö painottaa tekemisessään hallintokuntien toiminnan tukemista ja toisaalta

  • palvelutuotannon yksikkö tuottaa laadukkaita perusinfrastruktuuriin liittyviä tukipalveluita

  • työntekijä voi kuitenkin toimia molemmissa yksiköissä omilla rooleillaan

 

Toimintaympäristössä on tapahtunut ulkoisia muutoksia lisääntyvän digitalisaatiovaateen, tietosuoja- ja tietoturvavaatimusten sekä pilveytymiseen liittyvän kehityksen kautta. Tietohallinto-organisaation sisälläkin on tapahtunut jonkin verran henkilöstömuutoksia. Tietohallinnon strategista toimintaa ohjaa kaupunkistrategia ja sen päivittyessä myös tietohallintostrategiaa on syytä aina päivittää. Tämänkertainen strategiapäivitys ei tuo tietohallintostrategian tavoitteisiin ja painopistealueisiin sinänsä merkittäviä muutoksia mutta lähtötilanne tavoitteiden saavuttamiselle on aiempaa valoisampi. Strategiasta on poistettu Sote-ratkaisua koskeva osuus.

 

 

Tietohallintostrategia 2019 - 2021 ja siihen liittyvä toimenpidesuunnitelma 2019 - 2020 oheistetaan.

 

LIITE A1, KH 30.9.2019

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Kuluvan vuoden käyttötalousarviossa on IT-palveluostoihin varattu 1 056 000 euroa. Luku ei sisällä tietohallinnon tulosalueen menoja, jotka ovat yhteensä 1 200 000 euroa.

 

Investointimenoissa on hankintoihin, käyttöoikeustyyppisiin maksuihin (aineeton käyttöomaisuus) ja valtakunnallisiin IT-hankkeisiin varattu varovaisesti arvioituna 400 000 euroa vuodessa. Henkilöstömenojen osuutta ei pysty arvioimaan, mutta se on vuosittain useita satoja työpäiviä (toimenpidesuunnitelman mukaan).

 

Vuosittaiset IT-menot ovat yhteensä noin 2,7 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tulee oman henkilötyövoiman osuus.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen tietohallintostrategian 2019 - 2021 ja siihen liittyvän toimenpidesuunnitelman 2019 - 2020.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa