Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 26.02.2019/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koulutuslautakunta

§ 6

26.02.2019

 

Irtaimen omaisuuden hankinnat 2019

 

453/02.02.00/2018

 

Koulutuslautakunta 26.02.2019 § 6

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Koulutuslautakunnalla on vuoden 2019 talousarvionsa investointiosassa käytettävissä 200 000 euroa irtaimen omaisuuden hankintoihin. Sivistyspalvelut on yhteistyössä koulujen rehtorien ja johtajien kanssa tehnyt suunnitelman määrärahan kohdentamisesta eri koulujen tarpeisiin. Suunnitelma on ohjeellinen.

 

LIITE B2, KOULLTK 26.2.2019

 

Vuonna 2019 hankintojen pääpaino on uusien oppimisympäristöjen kalustamisessa.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta hyväksyy vuoden 2019 talousarvion investointiosan irtaimen omaisuuden määrärahan käyttösuunnitelman ohjeellisena toteutettavaksi. Hankintojen pääpainon tulee olla uusien oppimisympäristöjen kalustamisessa.

 

Koulutuslautakunta antaa talouspäällikkö Timo Saariolle valtuudet hankintojen suorittamiseen.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa