Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 26.02.2019/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koulutuslautakunta

§ 5

26.02.2019

 

Koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2018

 

126/02.02.01/2019

 

Koulutuslautakunta 26.02.2019 § 5

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Liitteenä on koulutuskunnan toimintakertomus vuodelta 2018.

 

LIITE B1, KOULLTK 26.2.2019

 

Valtuuston hyväksymään koulutuslautakunnan alkuperäiseen talousarvioon nähden tulot kasvoivat 190 369 euroa ja menot 549 631 euroa. Tulojen ylitys syntyi saaduista valtionavustuksista ja hanketukirahoista sekä hoitopäivämaksutuloista, jotka kasvoivat merkittävästi varhaiskasvatuksen kysynnän kasvun seurauksena. Menojen kasvuun vaikuttivat vastaavasti saadut hanketulot ja varhaiskasvatuspalvelujen kysynnän kasvu. Lautakunnan toteutunut toimintakate oli 358 992 euroa alkuperäistä talousarviota heikompi.

 

Verrattaessa vuoden 2017 tilinpäätökseen alenivat vuoden 2018 tulot 231 423 euroa ja menot kasvoivat 294 564 euroa ja toteutunut toimintakate oli 526 078 euroa edellistä vuotta heikompi.

 

Investointiosassa koulutuslautakunnan irtaimen omaisuuden hankintaan varattu 80 000 euron määräraha alittui 8 132,57 euroa, Maijamäen koulun fysiikan luokkien kalustehankintoihin varattu 20 000 euron määräraha alittui 7 723,03 euroa, perusopetuksen it-hankintoihin varattu 200 000 euron määräraha ylittyi 27 532,86 euroa ja esiopetuksen esitystekniikkahankintoihin varattu 39 000 euron määräraha alittui 4 240,84 euroa.

 

Kalevanniemen koulun A-osan peruskorjaus valmistui vasta vuodenvaihteen 2017/2018 jälkeen ja irtaimistohankintoihin varattu 50 000 euron määräraha alittui 84,40 euroa.

 

Vaikka Karvetin koulun peruskorjaus siirtyi toteutettavaksi vasta vuonna 2020, jouduttiin peruskorjauksen yhteyteen suunnitelluista kalustohankinnoista osa toteuttamaan ikääntymisen takia jo nyt. Hankintoihin varattu 30 000 euron määräraha ylittyi 1 611,13 euroa.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintakertomuksen vuodelta 2018 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa