Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.08.2018/Pykälä 284

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Yhteistyötoimikunta

§ 28

31.05.2018

Kaupunginhallitus

§ 242

18.06.2018

Kaupunginhallitus

§ 284

20.08.2018

 

Johtavassa asemassa olevat viranhaltijat ja työntekijät

 

444/01.00.00/2018

 

Yhteistyötoimikunta 31.05.2018 § 28

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen

 

Kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen 2018 mukaan työnantajan on määriteltävä ne viranhaltijat ja työntekijät, jotka ovat ns. johtavassa asemassa ja joihin ei sovelleta Kvtes 13 - 20 ja 22 - 23 §:n mukaisia työaikakorvauksia. Johtavassa asemassa olevan viranhaltijan/työntekijän tehtävien luonne on sellainen, ettei työajan käyttöä yleensä voida valvoa tai työajan käytön tarkka valvonta ei ole tarkoituksen mukaista.

 

Toimivaltainen viranomainen päättää, milloin kyseessä on sellainen kunnan toimialan, tulosalueen tai viraston johtoryhmä, jonka jäsenelle ei suoriteta em. työaikakorvauksia.

 

Asiaa on valmisteltu henkilöstöpalveluissa sekä kaupunginjohtajan johtoryhmässä. Valmistelussa on päädytty esittämään pääsääntöisesti linjausta siten, että johtavassa asemassa olevat kuuluvat joko kaupunginjohtajan johtoryhmään (pl. henkilöstön edustaja) tai toimialan johtoryhmään.

 

Johtaviksi viranhaltijoiksi/työntekijöiksi toimialoittain esitetään seuraavat virat/vakanssit:

 

Hallintopalvelut:

Kaupunginjohtaja

Hallintojohtaja

Kaupunginkamreeri

Tietohallintopäällikkö

Viestintä- ja kehittämispäällikkö

Henkilöstöpäällikkö

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut:

Perusturvajohtaja

Ylilääkäri

Hoito- ja vanhuspalveluiden johtaja

Johtava hoitaja

Vastaava hammaslääkäri

Perhepalveluiden päällikkö

Aikuissosiaalityön päällikkö

Talouspäällikkö

 

Tekniset palvelut:

Tekninen johtaja

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Talouspäällikkö

Ympäristöpäällikkö

Maankäyttöpäällikkö

Kaupunginarkkitehti

Rakennustarkastaja

Kiinteistöpäällikkö

 

Sivistyspalvelut:

Sivistystoimenjohtaja

Vapaa-aikatoimen päällikkö

Talouspäällikkö

Johtaja koulupsykologi

Rehtori

Koulunjohtaja

Varhaiskasvatuksen johtaja

Museonjohtaja

 

EHDOTUS:

Yhteistyötoimikunta käy asiasta keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen. Asia lähetetään kaupunginhallituksen päätettäväksi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Käydyn keskustelun perusteella esittelijä muutti ehdotustaan siten, että ennen kaupunginhallituksen käsittelyä pidetään vielä Juko ry:tä edustavien pääluottamusmiesten kanssa keskustelutilaisuus.

 

PÄÄTÖS:

Muutettu ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 18.06.2018 § 242

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen:

 

Juko ry:n pääluottamusmiesten Katja Mäntylän ja Esa Saarteen kanssa on pidetty keskustelutilaisuus 5.6.2018, jossa työnantajia edustivat Jouni Mutanen ja Eila Hulkkonen.

 

Tämän neuvottelun jälkeen työnantaja teki uuden esityksensä johtavassa asemassa oleviksi viranhaltijoiksi ja työntekijöiksi. Tarkennetussa tarkastelussa käytiin läpi tulosaluevastuut ja niiden laajuus sekä viran/tehtävän asema organisaatiossa. Tämän perusteella alkuperäisestä esityksestä poistettiin yhdeksän nimikettä (viestintä- ja kehittämispäällikkö, johtava hoitaja, ympäristöpäällikkö, maankäyttöpäällikkö, kaupunginarkkitehti, rakennustarkastaja, vapaa-aikatoimen päällikkö, johtava koulupsykologi ja museonjohtaja).

 

Työnantaja esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää alla olevan listan mukaisesti johtavassa asemassa olevat kaupungin viranhaltijat/työntekijät.

Hallintopalvelut

 

Kaupunginjohtaja

Hallintojohtaja

Kaupunginkamreeri

Tietohallintopäällikkö

Henkilöstöpäällikkö

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

Perusturvajohtaja

Ylilääkäri

Hoito- ja vanhuspalveluiden johtaja

Vastaava hammaslääkäri

Perhepalveluiden päällikkö

Aikuissosiaalityön päällikkö

Talouspäällikkö

 

Tekniset palvelut

 

Tekninen johtaja

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Talouspäällikkö

Kiinteistöpäällikkö

 

Sivistyspalvelut:

 

Sivistystoimenjohtaja

Talouspäällikkö

Rehtori

Koulunjohtaja

Varhaiskasvatuksen johtaja

 

Katja Mäntylä on ilmoittanut Juko ry:n kannanottona asiaan, että se ei hyväksy em. johtavassa asemassa olevien listaa sopimuksen tulkintaerimielisyyden vuoksi.

 

Johtavassa asemassa olevien osalta päätöksen asiassa tekee kunnan toimivaltainen viranomainen eli kaupunginhallitus.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää, että Naantalin kaupungin johtavassa asemassa oleviksi viranhaltijoiksi/työntekijöiksi määritellään edellä esittelytekstin listan mukaiset virat ja vakanssit.

 

Kaupunginhallitus päättää, että 4.6.2018 § 223 hyväksytyn ohjeen "Liukuva työaika, työaikakorvaukset ja niiden soveltaminen eri henkilöstöryhmissä" kohta 1.3. täydennetään johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden/työntekijöiden listalla.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 20.08.2018 § 284

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen:

 

Kaupunginhallitus määritteli kokouksessaan 18.6.2018 § 242 johtavassa asemassa olevat viranhaltijat. Asian valmistelun kuluessa johtavien viranhaltijoiden lista lyheni Juko ry:n pääluottamusmiesten kanssa käydyn neuvottelun jälkeen. Päätöksen jälkeen on ilmennyt perusteita palata asiaan joiltakin osin ja täydentää kaupunginhallituksen päätöstä, mm. huomioida kaupunginjohtajan johtoryhmän kokoonpano sekä eräiden viranhaltijoiden osalta heidän asemansa toimialojen johtoryhmän jäsenenä tai asema tulosalueensa vastuullisena johtajana sekä tehtävän hoidon edellyttämä joustava työajan käyttö.

 

Tämän perusteella johtaviksi viranhaltijoiksi esitetään myös seuraavien virkojen hoitajat kaupunginjohtajan ja toimialajohtajan esityksestä:

 

  • viestintä- ja kehittämispäällikkö

  • johtava koulupsykologi

  • museonjohtaja

  • vapaa-aikatoimen päällikkö

  • rakennustarkastaja

 

Ao. virkojen haltijat ovat antaneet suostumuksensa asiaan.

 

Samalla johtavien viranhaltijoiden listalta esitetään otettavan pois Ovtes-sopimuksen piirissä olevat koulunjohtajat ja rehtorit.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää todeta edellä esittelytekstissä mainitut virat kaupungin johtavassa asemassa oleviksi viranhaltijoiksi/työntekijöiksi sekä poistaa johtavassa asemassa olevien listalta rehtorit ja koulunjohtajat.

 

Kaupunginhallitus päättää, että 4.6.2018 § 223 hyväksytyn ohjeen "Liukuva työaika, työaikakorvaukset ja niiden soveltaminen eri henkilöstöryhmissä" kohta 1.3. täydennetään vastaavasti johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden/työntekijöiden osalta.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa