Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 03.05.2018/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 9

03.05.2018

 

Pääkirjaston kehittäminen; tilasuunnitelma

 

328/10.06.01/2018

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.05.2018 § 9

 

Talouspäällikkö Timo Saario

Kirjastotoimenjohtaja Tarja Tuomi

 

Kiinteistöyhtiö Katariinanpuiston vuoden 2018 talousarvioon on varattu määräraha pääkirjaston toimintojen laajentamiseen kiinteistön ensimmäiseen kerrokseen. Tavoitteena on ollut tilojen kunnostaminen siten, että uudet tillat voitaisiin ottaa käyttöön 1.1.2019 alkaen.

 

Turun seudun osuupankki on vuokrannut entiset postin tilat käyttöönsä 31.8.2018 saakka heidän omassa kiinteistössään todettujen vaurioiden vuoksi. Muita ulkoisia toimijoita ei muutettavissa tiloissa enää ole. Myös Vanhusten tuki ry:n pyörittämän kerhotilan (Veturi) toiminta siirtyy kesästä alkaen Kesti-Maariaan.

 

Kirjaston tilasuunnitelmat ovat valmiit ja kilpailutus tekijästä tehdään toukokuussa. Rakentaminen käynnistyy syyskuun 2018 alussa ja tämän hetkisen arvion mukaan uudistetut tilat ovat käytössä 1.3.2019.

 

Muutostöiden tilasuunnittelusta on vastannut arkkitehti Paula Markkula AD.CE SunnitteluOy:stä. Muutoskuvat ovat esityslistan liitteenä.

 

LIITTEET B1-B2, KULT.- JA VAPLTK 3.5.2018

 

Tavoitteena on tehdä kirjastosta kuntalaisten olohuone, odotustila ja

kohtaamispaikka sekä nykyaikaistaa kirjaston työskentely- ja toimintatilat.

Katutasossa on:

 

  •  

nuortenosasto ja -palveluja yhdessä nuorisotyöntekijöiden kanssa

  •  

kahvila-lehtilukusali, jossa asiakkaat saavat lehdet ja tietokoneet käyttöönsä kahvilan aukioloaikoina

  •  

av-aineisto

  •  

lainattavat lehdet

  •  

vieraskielinen kaunokirjallisuus

  •  

omatoimikirjasto

  •  

tilaa kaupungin palveluneuvonnalle

  •  

tilaa ryhmätyöskentelylle ja työpajoille

  •  

tilaa tapahtumille ja opetukselle

  •  

tilaa tietokoneille ja muille laitteille sekä näiden käytön opastukselle

  •  

tilaa itsenäiselle työskentelylle.

 

Monipuoliset tilat antavat mahdollisuuden

 

  •  

pienille yrityksille itsenäiseen työskentelyyn ja asiakastapaamisiin

  •  

koululaisille läksyjen tekoon

  •  

itsenäiseen opiskeluun

  •  

yhdistysten iltatilaisuuksiin

  •  

erilaisiin tapahtumiin (konsertit, kirjailijavierailut, luennot)

  •  

omatoimiseen kirjaston käyttöön.

 

Omatoimikirjastossa asiakas voi omatoimisesti palautusautomaatilla palauttaa lainansa, noutaa ja lainata lainausautomaatilla varauksensa, lainata ja/tai lukea lainattavia lehtiä ja palautettua aineistoa. Omatoimikirjastoon pääsee kirjautumaan kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Aukioloajat päätetään myöhemmin.

 

Kirjastossa tapahtuva palveluneuvonta on luonteeltaan yleistä, asiantuntijapalveluja tarvitsevia ohjataan varaamaan tapaamisaika oikealta taholta. Myös sähköisten laitteiden käytön opastaminen on luonteeltaan yleistä ja laitteiden käytön yleiseen hallintaan opastavaa.

 

Seuraavassa vaiheessa on tavoitteena toisen kerroksen tilojen kunnostaminen muunneltaviksi perinteistä kirjastotoimintaa ja hiljaista työskentelyä varten.

 

MUSEONJOHTAJA:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy omalta osaltaan pääkirjaston tilasuunnitelmat.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Museonjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa