Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 03.05.2018/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 10

03.05.2018

 

Rymättylän nuorisotilan vuokrasopimuksen irtisanominen

 

356/10.06.04/2018

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.05.2018 § 10

 

Vapaa-aikatoimen päällikkö Eija Laurila

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm on esittänyt DNA:lta Rymättylässä nuorisotilakäyttöön vuokrattujen tilojen vuokrasopimuksen irtisanomista tilojen huonon kunnon vuoksi. Vuokranantaja ei ole ollut valmis tiloja merkittävästi kunnostamaan. Irtisanomisaika on 6 kuukautta. Nuorisotilan vuokra on 9 614 euroa vuodessa. Tilojen yhteydessä toimii myös Rymättylän teatteri, jolta on pyydetty lausuntoa.

 

Sivistyspalvelut on selvittänyt nuorisotilalle vaihtoehtoisia toimintapaikkoja Rymättylän keskustan alueelta. Koulun tilatarve on pienentynyt oppilasmäärän vähenemisen johdosta siten, että nuorisotiloissa tapahtuva toiminta voidaan siirtää nyt koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan käytössä oleviin tiloihin. Tilat eivät ole suoraan yhteydessä kouluun ja niillä on oma piha-alue ja sisäänkäynti. Vastaavalla tavalla on toteutettu Merimaskun nuorisotilatarve.

 

Koulun yhteydessä olevat aamu- ja iltapäivätoiminnan tilat on kunnostettu noin 3 vuotta sitten ja ovat nyt hyvässä kunnossa ja nuorisotoimintaan soveltuvat. Lisäksi kesän 2018 aikana koulun pihalle tehdään merkittävä peruskunnostus ja se rakennetaan lähiliikuntapaikaksi, jossa on monipuoliset liikuntaharrastusmahdollisuudet. Koulun yhteydessä sijaitsee myös kirjasto. Paikan sijainti on myös hyvä.

 

VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää irtisanoa Rymättylän nuorisotilan vuokrasopimuksen päättymään 30.11.2018.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa