Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2018/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 3

25.01.2018

Kaupunginhallitus

§ 34

05.02.2018

 

Raportti työllistämistoiminnasta 2017

 

96/13.05/2018

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.01.2018 § 3

 

Aikuissosiaalityön päällikkö Anurag Lehtonen

 

Työttömyys on Naantalissa vuoden 2017 aikana alentunut samalla tavalla niin Varsinais-Suomessa kuin koko maassa. Tarkemmat luvut liitteenä olevassa raportissa. Varsinais-Suomen 12/2017 työllisyyskatsaus ilmestyy 25.1.2018.

 

Naantalin kaupunki on ollut elokuusta 2017 asti mukana valtakunnallisessa työllisyyskokeilussa, joka tarjoaa henkilökohtaisia työllisyyspalveluja alle 25-vuotiaille työttömille sekä yli 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleille naantalilaisille. Kokeilu kehittää ja ottaa käyttöön uusia palveluja ja toimintamalleja, jotka perustuvat sekä paikallisten työnhakijoiden, että työnantajien todellisiin tarpeisiin. Kokeiluun mukaan päässeet työnhakijat saavat tukea ja ohjausta työllistymisensä edistämiseksi. Palveluja tarjoavat sekä TE-palvelujen Naantalissa työskentelevä asiantuntija, että kaupungin työllistämispalvelujen sosiaaliohjaajat. Kokeilu tullee jatkumaan ainakin vuoden 2018 ajan.

 

Kuntakokeilun palvelujen lisäksi Naantalin työllisyyspalveluihin kuuluvat yritys- ja työllistämistuet, kuntouttava työtoiminta, nuorten työpajan toiminta ja nuorten kesätyö sekä erilaiset työttömille järjestettävät kuntouttavan työtoiminnan aktiiviryhmät. Työllisyyspalveluiden tavoitteena on ohjata ja neuvoa asiakkaita yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti työllisyyteen ja koulutukseen liittyvissä asioissa.

 

Naantalissa on joulukuun 2017 loppuun mennessä palkkatuella on työllistetty 48 henkilöä pääsääntöisesti 8 kuukauden työsuhteisiin. Kesätyöhön palkattiin neljän viikon työsuhteisiin 110 nuorta. Kesätyöntekijät olivat 16 - 24 -vuotiaita naantalilaisia nuoria.

 

Naantalin kaupunki tuki Lounais-Suomen Työllistäjät ry:tä 45 000 eurolla. Sopimus edellytti Lounais-Suomen työllistäjiä palkkaamaan vähintään kuusi naantalilaista 300 päivää työmarkkinatuella ollutta henkilöä. Tavoite täyttyi, eli LT ry on palkannut kuusi henkilöä 8 kuukauden työsuhteisiin.

 

Vuonna 2017 kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut 220 eri henkilöä Kuntouttavasta työtoiminnassa toteutuneita päiviä on ollut 12 043, joista valtio myöntää korvausta kaupungille10,09 € /päivä. Kaupunki puolestaan korvaa 5 € niille yhteistyöyhdistyksille ja kaupungin omille osastoille, jotka ottavat henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan.

Valtio rahoittaa työttömän työnhakijan työmarkkinatuen ensimmäiset 300 päivää, jonka jälkeen työttömyysaika rahoitetaan osittain valtion ja osittain työmarkkinatuen saajan kotikunnan varoista. Kuntien työmarkkinatuen maksuosuutta on kasvattanut työttömyysturvalain muutos 1.1.2015 alkaen, joka velvoittaa kunnat maksamaan 50 % työmarkkinatuesta jo 300 päivän maksujakson jälkeen (aiemmin 500 pv). Lisäksi yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden tuesta kotikunta vastaa 70 % osuudella.

 

Lakimuutoksen jälkeen määrät ovat lisääntyneet. Vuonna 2016 Naantalin työmarkkinatuen maksulistalla oli 295 eri henkilöä ja työmarkkinatuen kuntaosuus 505 582 euroa. Vuoden 2017 loppuun mennessä listalla on ollut 260 eri henkilöä, keskimäärin 107 asiakasta kuukaudessa. Työmarkkinatuen maksu jäi kuitenkin 416 978 euroon, ja se on lähes 18 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016. Työmarkkinatuen kuntaosuuden merkittävä alentuminen on tulosta intensiivisestä työstä ja osaavasta asiakasohjauksesta.

 

Aikuissosiaalityönpäällikkö Anurag Lehtonen oli kokouksessa selostamassa työllistämiskokeilua ja työllistämisraporttia.

 

Listan liitteenä on raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-31.12.2017.

 

LIITE B4, SOTE-LTK 25.1.2018

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan työllistämistoimintaa koskevan raportin ajalta 1.1. - 31.12.2017 ja saattaa sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 05.02.2018 § 34

 

Raportti työllistämistoiminnasta vuonna 2017 oheistetaan.

 

LIITE B1, KH 5.2.2018

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee työllistämistoimintaa koskevan raportin ajalta 1.1. - 31.12.2017 tiedoksi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa