Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Saaristolautakunta

§ 2

23.01.2018

 

Kalastusluvan myöntäminen ammattikalastukseen

 

Saaristolautakunta 23.01.2018 § 2

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö on myöntänyt Tomi Öhmanille 26.10.2017 § 3 kalastusluvan ammattikalastukseen. Lupa on myönnetty avovesikaudelle 2017 ja keväälle 2018.Kalastus tapahtuu Luonnonmaan itäpuolella (Kuivaslahden, Herttuanlahden, Ajonpään ja korjaustelakan eteläpuolen välisellä alueella). Lupa koskee enintään 20 verkkoa. Vuokraksi on sovittu 10 €/verkko/vuosi.Kalastus tapahtuu 1,8 metriä korkeilla verkoilla ja ylimenovettä on vähintään 3 metriä. Vuokrattava alue sijaitsee väylien ulkopuolella.

 

Kartta on liitteenä.

 

LIITE A1, SAARISTOLTK 23.1.2018

 

Hallintosäännön mukaan kehityspäällikkö (nykyisin viestintä- ja kehittämispäällikkö) voi päättää kalastukseen liittyvät luvat enintään kolmen kuukauden ajaksi saaristolautakunnan antamien ohjeiden ja voimassa olevan taksan mukaisesti.

 

Saaristolautakunta voi päättää kaupungin omistajana tai oikeudenhaltijana kalastukseen liittyvien oikeuksien vuokralle antamisesta yli kolmen kuukauden ja enintään kolmen vuoden pituiseksi määräajaksi kerrallaan voimassa olevan taksan mukaisesti.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta vuokraa em. vesialueen kalastajaTomi Öhmanille 1.2.2018 alkaen vuodeksi. Vuokra on 10 euroa/verkko/vuosi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Esittelijä muutti kokouksessa päätösesityksensä kuulumaan seuraavasti:

 

Saaristolautakunta myöntää kalastusluvan em.alueeseen kalastaja Tomi Öhmanille 1.2.2018 alkaen vuodeksi. Vuokra on 10 euroa/verkko/vuosi.

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Viestintä- ja kehittämispäälikön muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa