Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Saaristolautakunta

§ 1

23.01.2018

 

Kalastuslupamaksut

 

Saaristolautakunta 23.01.2018 § 1

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Kaupunki perii omien kalavesiensä käytöstä kalastuslupamaksua. Lisäksi valtio perii kalastonhoitomaksun kaikilta 18-64 -vuotiaita, jotka harrastavat muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista.

 

Saaristolautakunta on päättänyt 21.6.2011 § 24 , että kaupungin kalastuslupamaksuna otetaan käyttöön 1.1.2012 alkaen pyydysmaksu 10 euroa, joka sisältää seuraavat pyyntivälineet:

. 2 verkkoa

. 1 pitkäsiima (enintään 100 koukkua)

. 1 katiska

. 2 vapaa siian kelaongintaan

Pakinaisten alueen lisäverkoista (2kpl) peritään maksua 11,00 €.

Kaupunki ei peri pilkkikilpailuista erillistä lupamaksua.

Saaristolautakunta on 28.2.2017 § 3 päättänyt siirtyä osaksi Airisto-Velkua siianonginnan yhtenäislupa-aluetta, jolloin siianonginta on poistunut kaupungin pyydysmaksusta.

Saaristolautakunta on 25.4.2017 § 10 tehnyt myyntisopimuksen Kalanet Oy:n kanssa ja siirtänyt pyydysmerkkien myynnin verkkokauppaan (www.kalakortti.com).

 

Verkkokaupassa luvat on eritelty yhtenäisen käytännön mukaisesti, joten lupapäätös tulee jatkossa noudattaa samaa muotoa. Hintataso säilyy ennallaan.

 

Lupa

 

Lupatiedot

Hinta

Katiskalupa

max 1 kpl/kalastaja

5,00

Pakinaisten alueen verkkolupa

max 2 kpl/kalastaja

5,50

Pitkäsiimalupa (max 100 koukkua)

max 1 kpl/kalastaja

5,00

Verkkolupa (verkon pituus max 30 m)

max 2 kpl/kalastaja

5,00

 

Saaristolautakunnan aikaisemmassa päätöksessä ei ole huomioitu paikallisten kalastusoppaiden mahdollista tarvetta kaupungin kalavesivesien käyttöön. Saaristomatkailun tukemiseksi on perusteltua myöntää näille maksuton lupa yritystoimintaan liittyvään kalavesien käyttöön.

 

Vuosina 2012 - 2016 pyydysmerkkejä on kaupungin palvelupisteissä myyty noin 100 merkkiä vuodessa, joten myynnistä saadut tulot ovat varsin vähäiset, noin 1000 euroa vuodessa.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta päättää ottaa käyttöön alla olevan taulukon mukaiset pyydysmaksut 1.2.2018 alkaen:

 

Lupa

 

Lupatiedot

Hinta

Katiskalupa

max 1 kpl/kalastaja

5,00

Pakinaisten alueen verkkolupa

max 2 kpl/kalastaja

5,50

Pitkäsiimalupa (max 100 koukkua)

max 1 kpl/kalastaja

5,00

Verkkolupa (verkon pituus max 30 m)

max 2 kpl/kalastaja

5,00

 

Kaupunki ei peri pilkkikilpailuista erillistä lupamaksua

 

Paikallisille kalastusoppaille myönnetään maksuton lupa yritystoimintaan liittyvään kalavesien käyttöön.

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Viestintä- ja kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi päätettiin selvittää seuraavaan kokoukseen täkyonginnan lisääminen kalastuslupiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa