Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 23


 

Kulttuuriyhdistysten perusavustukset

 

Hyvinvointilautakunta 09.05.2023 § 23      

37/02.05.01.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja viestintäsuunnittelija Anu Anttila ja museonjohtaja Anne Sjöström

 

Hyvinvointilautakunnan ohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia yleisen kulttuuritoiminnan tukemiseen rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki, tai joiden kulttuuritoiminnan kohde on Naantalin kaupunki. Perusavustuksella tuetaan kulttuurin alalla toimivan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Kulttuuripalveluiden kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 190 000 euroa avustuksiin. Määrärahasta on kaupunginvaltuuston päätöksellä osoitettu Naantalin Musiikkijuhlasäätiölle 168 000 euroa. Hyvinvointilautakunnan päätöksellä yhdistyksille perus- ja kohdeavustuksina jaettavan määrärahan suuruus on 22 000 €.

 

Kulttuurialan yhdistysten perusavustukset olivat haettavana 31.3.2023 klo 15.00 mennessä. Tämän jälkeen avustusten valmistelijat ovat siirtäneet hakemuksia oikeille toimielimille. Röölän Kylätoimikunta ry oli hakenut perusavustusta sekä hyvinvointilautakunnalta että saaristolautakunnalta. Sovittiin, että hakemus käsitellään saaristolautakunnassa.

 

Perusavustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Anoja    Anottu €

 

Helianthus ry    1 500

Jöns Budde -seura ry   2 500

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri  2 000

Naantalin Harmonikkakerho ry     600

Naantalin Kamarikuoro ry      800

Naantalin Kirjahyrrä ry   1 000

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry  1 500

Naantalin Laulajat ry   1 000

Naantalin Seudun Valokuvaajat ry     350

Naantalin Taideyhdistys ry   1 000

Naantalin Teatteriyhdistys ry  7 000

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry     300

Rannikon Laulumiehet ry      600

Rymättylän Teatteri ry   3 000

Sunny Side Swing ry       800

 

Yhteensä 20 900 euroa.

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää jakaa perusavustuksina kulttuuriyhdistyksille 15 850 euroa seuraavasti:

Helianthus ry 800 €
Jöns Budde -seura ry 2 000 €
Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri 1 500 €
Naantalin Harmonikkakerho ry 500 €
Naantalin Kamarikuoro ry 800 €
Naantalin Kirjahyrrä ry 1 000 €
Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry 1 500 €
Naantalin Laulajat ry 800 €
Naantalin Seudun Valokuvaajat ry 350 €
Naantalin Taideyhdistys ry 700 €
Naantalin Teatteriyhdistys ry 3 000 €
Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry 300 €
Rannikon Laulumiehet ry 600 €
Rymättylän Teatteri ry 1 500 €
Sunny Side Swing ry 500 €

Yhteensä 15 850 euroa

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.