Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 240



 

Terveyskeskusavustajan vakanssin (1522101) lakkauttaminen ja sairaanhoitajan vakanssin perustaminen

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2022 § 185                 

    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueelle, on tarkoituksenmukaista päivittää vakanssinimikkeitä ajantasaisiksi ja /tai vastaamaan nykyistä tehtävää.

 

Hoidon tarpeen arviointia tekevällä työntekijällä tulee olla potilasturvallisuuden vuoksi tehtävän edellyttämä osaaminen ja kokemus. Työnantajan on huolehdittava tehtävän edellyttämästä koulutuksesta, ohjauksesta ja valvonnasta. Hallituksen esityksessä terveydenhuoltolain muutoksista esitetään, että hoidon tarpeen arviointiin osallistuvan osaamisvaateita tarkennetaan ja jatkossa hoidon tarpeen arviointia voi tehdä laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö (tyypillisesti sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, lääkäri). Siten terveyskeskusavustajalla / lähihoitajalla ei ole riittävää osaamista osallistua hoidon tarpeen arviointiin ja siten haastaa terveyskeskuspalveluiden tuottamista tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi tuleva hoitotakuun tiukennus edellyttää toimintamallien kehittämistä sekä entistä enemmän hoitajan vastaanottojen kehittämistä ja laajentamista, jotta hoitotakuuseen voidaan päästä. Avosairaanhoidossa tarvitaan sairaanhoitajan hoitotyön ja lääkehoidon laajaa osaamista päivystysluonteisen sekä itsenäisen vastaanottotyön vuoksi. Palkkakustannusten kasvu on noin 4 000 euroa/vuosi.

 

Liitteinä ovat lomakkeet vakanssin lakkautus 2022 terveyskeskusavustaja ja vakanssin lisäys sairaanhoitaja.

 

Liitteet 1-2, sote-ltk 24.8.2022

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että terveyskeskusavustajan vakanssi lakkautetaan ja perustetaan sairaanhoitajan vakanssi 1.11.2022 lähtien.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 240      

496/01.01.00.03/2022    

 

Liitteinä ovat lomakkeet vakanssin lakkautus 2022 terveyskeskusavustaja ja vakanssin lisäys sairaanhoitaja.

 

Liitteet 1-2, KH 5.9.2022

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että terveyskeskusavustajan vakanssi lakkautetaan ja perustetaan sairaanhoitajan vakanssi 1.11.2022 lähtien.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.