RSS-linkki
Kokousasiat:https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuutettu Mikko Rönnholmin ym. valtuustoaloite koskien Naantalin ensimmäisen kaupunginjohtajan Oskari Tervon hautamuistomerkistä huolehtimisesta sekä muotokuvien maalauttamista kaupunginjohtajista Jorma Kalliosta ja Timo Kvististä
Kaupunginvaltuusto 09.12.2024 § 84
1158/00.01.02.03/2024
Valtuutettu Mikko Rönnholm luki ja jätti seuraavan 30 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:
"Itsenäisyyspäivän kynttilöitä poltettaessa mieleeni tuli, että kauniilla tavalla on Naantalissakin monet kasvot. Nimittäin yhteisen kansakoulun johtaja Oskari Tervo tuomitiin siitä, ettei hän ollut syyttänyt kynttilöitä keisarin syntymäpäivän kunniaksi. Oskari Tervon ehdotuksesta Naantali muuttui kaksikielisestä kunnasta suomenkieliseksi. Hän oli pitkään kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja tsaarin vallan aikana ja itsenäisyyden alusta hän nousi valtuuston puheenjohtajaksi ja siltä paikalta kaupunginjohtajaksi. Poikkeuksellinen tapaus myös siksi, että oli perustamassa Naantalin Työväenyhdistystä ja Kokoomuksen paikallisyhdistystä.
Minuakin vanhemmat naantalilaiset ovat toivoneet, että Naantali kaupunki huolehtisi hänen hautamuistomerkistänsä, joka nyt kallaa liikaa vasemmalle ja joka sammaloituneena vihertää.
Naantalin kaupunginjohtaja Jorma Kallio on poistunut 18.1.2024 keskuudestamme. Hän oli pitkäaikaisin kaupunginjohtajamme.
Hänen seuraajansa Timo Kvist joutui luopumaan tehtävästään kymmenen vuotta sitten paljon ennen eläkkeellesiirtymistä vakavan hoitovirheen seurauksena.
Naantalin sodanjälkeisen ajan historia on ollut työn alla vuosia ja sen odotetaan ilmestyvän ensi vuonna. Siihen liittyen ja edellä mainituin perustein on aika muistaa kaupunkimme rakentajia.
Ehdotamme, että
- kaupunki huolehtisi Naantalin ensimmäisen kaupunginjohtajan mustomerkistä
- ja maalauttaisi muotokuvat kaupunginjohtajista Jorma Kalliosta ja Timo Kvististä."
Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |