Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 71


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kaupunginvaltuusto 09.12.2024 § 71  

    

 

 

Kuntalain 103 §:n mukaan kaupunginvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla.

 

Kokouskutsu esityslistoineen on hallintosäännön 100 §:n mukaisesti lähetettävä valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle neljä päivää ennen kokousta.

 

Päätösehdotus Kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle 5.12.2024. Kokouksesta on samana päivänä tiedotettu kaupungin verkkosivuilla.  Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä 40 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.

Lisäksi läsnä olivat kaupunginhallituksen jäsen Matti Naavasalo, kaupunginjohtaja Laura Leppänen ja hallintojohtaja Riitta Luotio ja nuorisovaltuuston edustaja Iina Lavonen sekä § 85 (Taimonrannan asemakaava ja asemakaavan muutos) aikana kaupunginarkkitehti Kaisa Äijö oli läsnä asiantuntijana kokouksessa ja § 86 (Merisalin peruskorjauksen määrärahamuutos) käsittelyn aikana tekninen johtaja Reima Ojala oli läsnä asiantuntijana kokouksessa.