Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 60



 

Rantaruonankadun katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville

 

Tekninen lautakunta 24.04.2024 § 60      

331/10.03.01.00.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 8.4.2024

 

Rantaruonankadulla Kalevanlahden kohdalla sijaitsee Karvetin moottori- ja purjevenepaikat. Kesäisin  alueella on paljo pysäköintiä varsinkin veneilyn vuoksi. Katuosuus on myös osa rantaraittia, joka on eritäin  tärkeä virkistysreitti. Alueella on myös kuntoportaat. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa osuus on  merkitty aluereitiksi, joten osuudella on myös tärkeä rooli pyöräliikenteen kannalta.

 

Suunnittelun alussa vertailtiin liikenteellisesti erilaisia vaihtoehtoja ja niistä valittiin pihakaturatkaisu, joka  on tilankäytön osalta kohtuullinen. Pihakatuosuuden alkuun on esitetty hidastetta.

 

Alueelle on esitetty yhteensä 29 autopaikkaa, joista yksi on LE-paikka. Esitetyistä autopaikoista suurin osa  on pitkäaikaista pysäköintiä varten. Pyörille on esitetty hajautettuna uusia runkolukittavia  pyöräpysäköintipaikkoja.

 

Katu päällystetään asfaltilla ja pysäköintialueet ovat murskepintaisia. Pysäköintialueet rajataan graniittireunakivillä. Alueen pintakuivatus tapahtuu ilman hulevesiviemäriä pintakuivatuksella.

 

Raitin alkupäässä olevalle nykyiselle avokalliolle on esitetty sijoitettavaksi aurinkotuoleja. Kadun varrelle on  esitetty penkkejä, puistokeinuja ja pöytä/penkkiyhdistelmä.  Vanhan saunan kivijalka alueineen on esitetty  parannettavaksi oleskelua varten. 

 

Osuuden alkupäässä olevan nykyinen kiviladelman eteen on esitetty pieni polku. Ranta on esitetty  maisemoitavaksi erilaisilla koristeheinillä tai perennoilla. Myös istutetavia puita on esitetty alueelle.

 

Suunnitelmaehdotus selostuksineen ovat liitteinä.

 

Liitteet 1-4, TEKLA 24.4.2024

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Rantaruonankadun katusuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen  julkisesti nähtäville.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.