Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 19



 

Valtuutettujen ja kuntalaisten jättämät aloitteet

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 36     

    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esi­tet­­vä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lä­he­te­tyis­tä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin nii­den johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty lop­puun.

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä toimivalla yhteisöllä tai sää­tiöl­lä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloit­teen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Val­tuus­ton tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toi­mi­val­taan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toi­men­pi­teet.

 

Valtuustoaloitteita jätettiin vuoden 2023 aikana 6 kappaletta, joista 3 aloi­tet­ta on vielä valmisteltavana. Vuodelta 2022 on käsittelyssä vielä kaksi valtuustoaloitetta.

 

Kuntalaisaloitteita jätettiin vuoden 2023 aikana yhteensä 13. Kun­ta­lais­aloit­teis­ta 4 on edelleen valmisteltavana.

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan liitteinä.

 

Liitteet 1-2, KH 12.2.2024

 

Oheismateriaali:

-                Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelyistä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 11.03.2024 § 19      

33/00.01.02.02/2024    

 

Liitteenä olevaan valtuustoaloitteiden koosteeseen merkitty puneella aloitteet, jotka käsitelty kaupunginhallituksessa 12.2.2024 jälkeen ja tuodaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn 11.3.2024.

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan liitteinä.

  

Liitteet 1-2, KV 11.3.2024

 

Oheismateriaali:

-                Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelyistä.

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.