Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 13



 

Rymättylän perhetalon pääpiirustukset

 

Tekninen lautakunta 21.02.2024 § 13      

4/10.03.02.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Rakennustyön valvoja Toni Nurmi ja kiinteistöpäällikkö Pekka Alm

 

Teknisen lautakunnan talousarvioon on varattu kuluvalle vuodelle 800 000 euron määräraha Rymättylän perhetalon varhaiskasvatustilojen toteuttamiseen.

 

Poikon varhaiskasvatuksen toiminta on käyttökustannuksellisista ja toiminnallisista syistä tarkoitus siirtää Rymättylän koulun tiloihin. Varhaiskasvatuksen tilat toteutetaan vuonna 2002 rakennettuun laajennusosaan. Sisäpuolen tilamuutoksien lisäksi rakennetaan varhaiskasvatukselle oma esteetön sisäänkäyntikatos.

 

Suunnitelmaan sisältyy myös piha-alueen muuttaminen päiväkodin toimintaan sopivaksi. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää hankkeelle valtionavustusta 25 000 euroa, koskien päiväkodin piha-alueen liikunnallistamista.

 

ArkJMH Arkkitehtitoimisto oy on laatinut hankkeesta pääpiirustusehdotukset. Ne oheistetaan liitteeksi.

 

Liitteet 1-4, TEKLA 21.2.2024

 

Rakennushankkeen asiakirjat on valmisteltu siten, että hanke toteutettaisiin puitetoteuttajien välisen minikilpailun perusteella kokonaisurakkana. Kaupungin talonrakennuksen puiteurakoitsijoina ovat:
 

Rakennustoimisto Taitoneliö Oy

Remoka Group Oy

Rakennus-Kylänpää Oy

Rakant Oy

LVI-Anttila Oy

Rakennusliike Kemppe Oy

Rakennustoimisto Lainio&Laivoranta Oy

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Rymättylän koulun varhaiskasvatustilan pääpiirustukset esittelyn mukaisina ja hyväksyä hankkeen toteuttajan valittavaksi puitesopimusurakoitsijoiden välisen minikilpailun perusteella.

 

Kokouskäsittely  Tekninen lautakunta lisäsi päätösehdotukseen, että suunnitelmissa on huomioitava saattoliikenneongelmat.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Suunnitelmissa on huomioitava saattoliikenneongelmat.