Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 3


 

Kalastuslupamaksujen tarkistaminen

 

Saaristolautakunta 23.01.2024 § 3      

49/02.05.00.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Hallintosäännön 26 § mukaan kukin lautakunta päättää toimialallaan taksat ja maksut kaupunginvaltuuston ja/tai -hallituksen tarvittaessa päättämien yleisten perusteiden mukaisesti, ei kuitenkaan kaupunginhallituksen päätettäväksi määrättyjä taksoja ja maksuja (hallintosääntö § 22). 

 

Saaristolautakunta päätti 21.6.2011 § 24, että kaupungin kalastuslupamaksuna otetaan käyttöön 1.1.2012 alkaen pyydysmaksu. Saaristolautakunta päätti 28.2.2017 § 3 siirtyä osaksi Airisto-Velkua siianonginnan yhtenäislupa-aluetta, jolloin siianonginta poistui kaupungin pyydysmaksuista.  

 

Saaristolautakunta teki 25.4.2017 § 10 myyntisopimuksen Kalanet Oy:n kanssa ja pyydysmerkkien myynti siirrettiin verkkokauppaan (www.kalakortti.com). Verkkokaupassa luvat on eritelty yhtenäisen käytännön mukaisesti, joten luvat muutettiin samaan muotoon. Hintataso säilyi ennallaan. 

 

Hinnat/vuosi:    kpl

katiskalupa , max.1 kpl    5,00 €

Verkkolupa, max. 2 kpl   5,00 €

Pakinaisten alueen verkkolupa, max. 2kpl 5,50 €

Pitkäsiimalupa    5,00 €

 

 

Lupien myynnistä saadut tulot ovat varsin vähäiset, noin 500 euroa vuodessa, joten kalastusluvista saaduilla tuloilla ei juurikaan ole taloudellista merkitystä. Tämän takia maksuja on nostettu harvoin ja tehty sitten tarpeelliset korotukset, jolloin on minimoitu korotuksesta johtuva hallinnollinen työ.

 

Kalastusluvilla on kuitenkin merkitystä kalastuksen valvonnan kannalta. Kalastaja saa lupia ostaessaan verkkokaupasta lupamerkin, jonka kalastuksenvalvojat tunnistavat.

 

Ammattikalastajien kalastusluvista saaristolautakunta päättää erikseen.

Kalastusluvista perittävissä maksuissa on vaihtelua kunnittain. Maksun merkitys kaupungille on vähäinen. Periaatteena voisi olla, että Naantalin kaupunki saaristokaupunkina haluaa säilyttää kalastuksen jokaiselle mahdollisena harrastuksena eikä maksu ole esteenä osallistumiselle.

Kaupungin pyydysmaksun lisäksi vapaa-ajan kalastajan tulee maksaa myös valtion kalastonhoitomaksu 47 €/vuosi, jos on iältään 18-64-vuotias. Tätä lupaa ei tarvita pilkkimiseen ja ongintaan.

 

Kalastuslaki on muuttunut viimeisten lupamaksujen vahvistamisen jälkeen. Sen mukaan kalavaroja on käytettävä ekologisesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla, turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu. Myös kalastuslupien myynnin tulee perustua vastuullisuuteen. Lupaa pitkänsiiman käyttöön on syytä miettiä vastuullisuusnäkökulmasta uhanalaisen ankeriaan takia.

 

Muutokset aikaisempaan

 

 

  • Myynnistä on puuttunut lupia, joilla on kasvavasti kysyntää. Näitä ovat Ismete, sukellus- ja harppuunakalastus, heittoverkko, harppuunakalastus, kelaonginta. Kaupunki mukana Airiston siianonginnan yhtenäislupa-alueessa, jonka luvat ovat voimassa vain kevään esim. lahnan kelaonginta kesällä tai siian onginta syksyllä ei onnistu. Uudeksi lupamuodoksi on esitetty lisäkalastuslupa, joka koskee näitä kalastusmuotoja. 

 

  • Pitkäsiimaluvasta luovutaan
  • Pakinaisisten erillisestä verkkolupahinnoittelusta luovutaan.
  • Katiskalupia on mahdollista ostaa yhden luvan sijaan kaksi.
  • Verkkoluvan hinta nousee 5 eurosta 10 euroon.
  • Pyydyslupaan on lisätty luokkirysä

 

Lupa

Lupatiedot

Luvan hinta/kpl

Pyydyslupa

Verkko (max. 2 kpl), 1,8 x 30 m, kuhan kalastuksessa min. silmäkoko 45 mm (huom. kuhan alamitta 42 cm)

 

Luokkirysä (alle 1,5 x 10 m)

 

10 €

Katiska

max. 2 kpl

 

  5 €

Lisäkalastusluvat

Ismete (jäältä tapahtuva täkyonginta)

Pilkkiminen, onkiminen ja kelaongintamuodot useammalla vavalla

Litkat/sivutapsit (silakkalitkan heitto useammalla vavalla)

Vetouistelu

Sukellus- ja harppuunakalastus

Heittoverkko, liippi/haavi yms. täkypyyntiväline, Täkyverkko (pintaverkko, alle 15 mm/10 m)

Luvan hinta/vapa (max. 3 vapaa 1+2)

 20 €

 

 

 

 

Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta hyväksyy uudet kalastuslupamaksut 1.3.2024 alkaen.

 

Kokouskäsittely Saaristolautakunta päätti hyväksyä uudet kalastuslupamaksut 1.3.2024 alkaen seuraavasti:

 

 

Lupa

Lupatiedot

Luvan hinta/kpl

Pyydyslupa

Verkko (max. 2 kpl), 1,8 x 30 m.

Luokkirysä (alle 1,5 x 10 m)

 

10 €

Katiska

max. 2 kpl

 

  5 €

Lisäkalastusluvat

Ismete (jäältä tapahtuva täkyonginta)

Pilkkiminen, onkiminen ja kelaongintamuodot useammalla vavalla.

Litkat/sivutapsit

Vetouistelu

Sukellus- ja harppuunakalastus

Heittoverkko, liippi/haavi yms. täkypyyntiväline, Täkyverkko (pintaverkko, alle 15 mm/10 m)

Luvan hinta/vapa (max. 3 vapaa 1+2)

 20 €

 

 

 

Päätös Saaristolautakunnan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.