Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 86


 

Valtuutettu Lauri Laineen ym. valtuustoaloite kalastuslaituripaikkojen selvittämiseksi Merimaskun  ja Rymättylän alueille

 

Kaupunginvaltuusto 14.11.2022 § 109     

    

 

 

Valtuutettu Lauri Laine luki ja jätti seuraavan 8 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Naantali on laittanut Raumakarille kaksi kalastajille tarkoitettua lauttaa. Ne ovat melkoisen ahkerassa käytössä.

 

Hankan ranta on ollut suosittu kalastuspaikka veneettömille. Nyt on Hankasta poistettu laituri, jolta onnistui ahvenen ja silakan onginta. Myös Merimaskussakin on tarve vastaavan laiturin paikkaan.

 

Me allekirjoittaneet esitämme Naantalin selvittävän kalastuslaiturien paikat, minne Rymättylässä ja Merimaskussa kalastuslaiturin saa tehtyä. Ainakin Hankan ranta tarvitsee sellaisen paikan, jossa pystyy veneetönkin kalastamaan."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 362     

    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen  teknisten palveluiden valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Tekninen lautakunta 24.10.2023 § 124     

    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 5.10.2023

 

Naantalissa on rakennettu muutamia vuosia aikaisemmin pelkästään kalastukseen osoitettua laituria Raumakarille sekä Merimaskun Kirkonsalmeen. Muita kalastuksen soveltuvia laitureita on:

 

-          Teersalon aallonmurtaja

-          Haapalan lastauslaituri

-          Matalahden ns. kanoottilaituri

 

Veneilykauden ulkopuolella kalastusta voi harjoittaa myös:

 

-          Särkänsalmen laiturit

-          Röölän laiturit

 

Nykyiistä kalastuspaikoista on koottu kesän 2023 aikana erillinen sivu kaupungin nettisivuille kalastuspaikkojen löytämisen helpottamiseksi:

Kalastuspaikat | Naantali

 

Kaupunki voi osoittaa kalastukseen vain omistamiaan laitureita tai ranta-alueita. Esimerkiksi Hangan laituri/keulaporttipaikka ei ole kaupungin omituksessa vaan alueen omistaa tienpitäjänä toimiva ELY-keskus/ valtio. Tiedossa ei ole, että ELY-keskus olisi rajoittanut nykyisen Hangan laiturin/keulaporttipaikan käyttöä kalastukseen laivaliikennekauden ulkopuolella.

 

Rakennetut erilliset kalastuslaiturit on otettu hyvin vastaan. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan suunnitteilla uusien erillisten kalastuslaitureiden rakentamista.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa oheisen selostusosan mukaisen vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle valtuutettu Lauri Laineen ym aloitteeseen. kalastuspaikkojen selvittämiseksi Merimaskun ja Rymättylän alueelle.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 323     

    

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

- Kaupunginvaltuusto merkitsee teknisten palveluiden valtuutettu Lauri Laineen  ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

- Valtuutettu Lauri Laineen ym.  aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 13.11.2023 § 86      

1191/00.01.02.03/2022    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee teknisten palveluiden valtuutettu Lauri Laineen  ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

Valtuutettu Lauri Laineen ym.  aloite merkitään loppuun käsitellyksi.  

 

Kaupunginvaltuusto  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.