Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 83


 

Tuloveroprosentin määrääminen vuoden 2024 kunnallisverotuksen toimittamista varten

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 299     

    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Kuntalain 111 §:n mukaan "Viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista."

 

Verotusmenettelylain 91 a §:n mukaan kunnan tuloveroprosentti tulee ilmoittaa viimeistään marraskuun 17. päivänä verohallintoon.

 

Päätettäessä vuoden 2024 tuloveroprosentista hyvinvointialueuudistuksesta on kulunut vajaa vuosi. Vuodelle 2023 tuloveroprosentteja alennettiin hyvinvointialueuudistuksen vuoksi kaikkien kuntien osalta yhtä paljon eli 12,64 prosenttiyksikköä. Lopputuloksena tästä syntyi kuntien uudet tuloveroprosentit, joka Naantalissa on 6,36 %.

 

Vuodelle 2024 tuloveroprosentit tulee ilmoittaa verohallintoon kymmenyksen tarkkuudella siten, että kahden desimaalin veroprosentti pyöristetään lähimpään kymmenykseen. Näin ollen Naantalin tuloveroprosentiksi tulee 6,4 % teknisenä korjauksena ilman varsinaista prosentin tasomuutosta.

 

Kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi 2024 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2024 - 2027 on toimitettu kaupunginhallitukselle 19.10.2023 ja kaupunginhallitus aloittaa sen käsittelyn 23.10.2023. Kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi vuodelle 2024 on valmisteltu siten, että kunnallisveron tuotto on laskettu 6,4 %:n mukaan.

  

Kaupungin verotuloennusteen taustalla on Kuntaliiton ennuste 2024 - 2027, jossa on otettu huomioon vuoden 2023 maksuunpanon ennakkotiedot sekä verotusperusteiden muutokset. Viimeisin päivitys ennusteeseen on tehty 10.10.2023.

  

Yhteisöveron kuntien jako-osuudesta siirtyi vuoden 2023 alusta 1/3 hyvinvointialueen rahoitukseen, joten myös yhteisöveron osuus kaupungin verotuloista pieneni. Vuonna 2024 jatkuu myös Neste Oyj:n jalostamotoiminnan lakkautuksesta johtuva yhteisöveron alenema. 

 

Kiinteistöveroprosenteiksi ehdotetaan vahvistettavaksi vuonna 2024 samat prosentit kuin vuodelle 2023, lukuun ottamatta maapohjan kiinteistöverotusta, joka uuden, eduskunnan käsittelyssä olevan lainsäädännön perusteella tulee erottaa omaksi verolajikseen ja määrittää sille kiinteistöveroprosentti väliltä 1,30-2,0%. Tämä johtaa maapohjan osalta kiinteistöveron korotukseen 1,05%:sta 1,30%:iin.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että tuloveroprosentiksi vuodelle 2024 määrätään 6,4 %.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Juha Ovaska oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä asiantuntijana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

Merkittiin, että valtuuston 1. varapuheenjohtajan Lindström saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 13.11.2023 § 83      

962/02.03.01.00/2023    

 

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että tuloveroprosentiksi vuodelle 2024 määrätään 6,4 %.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.