Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 72


 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kevään 2024 kokoukset

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 14.11.2023 § 72                   

1018/00.00.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 3.11.2023

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti toimikautensa alussa (7.9.2021 § 66) pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla.

 

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista sopia kevään kokouspäivistä ennakkoon.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää kokoontua kevätkaudella 2024 kerran kuukaudessa tiistaisin klo 17.00 kaupungintalolla seuraavasti:

23.1., 27.2., 12.3., 16.4., 28.5. ja 18.6.

Mahdollisista kokousmuutoksista päätetään ja ilmoitetaan hyvissä ajoin. Syksyn 2024 kokousaikataulu päätetään viimeistään kesäkuun kokouksessa.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että Timo Tavio saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.