Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 78


 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin hinnan tarkistaminen

 

Koulutuslautakunta 03.10.2023 § 78      

924/02.05.00.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarviossa varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönoton. Palvelusetelin käyttö on Naantalissa rajattu koskemaan yksityisiä päiväkoteja. Naantalin varhaiskasvatuksessa palvelusetelin käyttäjiä on yhteensä kahdeksan (tilanne 09/2023).

 

Palvelusetelin arvo on euromäärä, joka saadaan vähentämällä suurimmasta arvosta asiakasmaksu, jonka perhe maksaisi kunnallisesta varhaiskasvatuksesta. Koulutuslautakunta on viimeksi 27.9.2022 § 65 määritellyt Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksen myöntämän palvelusetelin suurimmaksi arvoksi 911 euroa.

 

Palvelusetelin arvon tarkistamisen periaatteet

 

Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus tehdään Turun kaupungin varhaiskasvatuksen indeksilaskelmaan (liite 1.) perustuen seuraavasti: Palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä. Merkittävästä kustannusten noususta johtuen palvelusetelin arvoksi ehdotetaan Naantalissa 966,78 euroa kuukaudessa, 1.10.2023 alkaen. Korotusta edelliseen arvoon olisi 56 euroa kuukaudessa.

 

Muiden palveluntarpeiden arvot saadaan aiemmin päätetyillä kertoimilla:

- alle 3-vuotias, kerroin 1,70

- osa-aikainen enintään 20 tuntia keskimäärin viikossa, kerroin 0,6

- osa-aikainen enintään 35 tuntia keskimäärin viikossa, kerroin 1

- varhaiserityiskasvatus 1,5-3,5.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuskunta päättää, että Naantalin varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurin arvo yli 3-vuotiaan lapsen kokoaikaisessa hoidossa on 1.10.2023 alkaen 967 euroa kuukaudessa. Muut arvot saadaan aiemmin päätetyillä kertoimilla.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.