Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 101


 

Vesilaskun oikaisu/kohtuullistaminen

 

Tekninen lautakunta 13.09.2023 § 101      

689/02.05.00.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Vesihuoltopäällikkö Esa Saarre 18.8.2023

 

Asiakkaamme pyytää vesihuoltolaitosta kohtuullistamaan vesilaskuaan nro: 2185993 (oheismateriaali). Asiakas on suorittanut em. laskusta 3 000,00 euron osuuden, joten laskutettavaa on jäljellä 2 523,26 euroa. Summat on ilmoitettu arvonlisäverollisina.

 

Oheismateriaali. vesilasku nro 2185993

 

Syynä suureen vesilaskuun oli tonttivesijohdon vuoto. Vesihuoltolaitos tutki Velkuan vesijohtoverkostoa mahdollisen vuodon takia kevään 2022 aikana. Verkoston yön ajan kulutus oli lisääntynyt. Runkoverkostosta vuotoa ei löytynyt. Kesällä 2022 vesihuoltolaitos jatkoi tutkimuksia yksittäisten mittakaivojen putkistoista. Tutkimusten edetessä löytyi vuotokohta asiakkaan mittauskaivosta lähtevästä tonttijohdosta. Tonttijohdon sulku suljettiin välittömästi ja asiakkaalle ilmoitettiin tonttijohtovuodosta. Samassa yhteydessä huomattiin, että asiakkaan vesimittari on vikaantunut. Kysymyksessä oli etäluennassa oleva mittari. Normaalisti mittari lähettää luentatiedot automaattisesti vesihuollon laskutusjärjestelmään. Mittari luki kulutustiedot oikein mutta lähetin ei lähettänyt lukemia järjestelmään. Luentatietoja ei tarkasteta erikseen. Kun kysymyksessä oli kesäasunto, niin nollaluentaa ei katsota virheeksi luennassa.

 

Asiakkaan kirjelmä tekniselle lautakunnalle:

 

"Naantalin tekniselle lautakunnalle

Lähetän liitteenä Naantalin vesilaitokselle osoittamani vaatimuksen vesilaskun  oikaisuun/kohtuullistamiseen (Liite 2)
Samansisältöisen tekstin lähetin kuluttajariitalautakuntaan asian käsittelyn käynnistämiseksi vesilaitoksen kielteisen vastauksen jälkeen.

Toisena liitteenä on vesilaitoksen vastaus kuluttajariitalautakunnalle ja se tuli minulle lausuttavaksi.
Ilmoitin toimivani ohjeen mukaan ja lähettäväni asian tekniselle lautakunnalle (Liite 3).
Samalla toivoin asian käsittelyä edelleen samana asiana.

Toivon myös, että asiaan löytyy sovintoratkaisu.
Olen valmis vastaamaan kysymyksiin ja toimittamaan lisätietoa asiasta."

 

Asiakas perustelee vaatimustaan 20.1.2023 Naantalin vesihuoltolaitokselle lähettämässään kirjeessä.

 

Oheismateriaali: Asiakkaan kirje 20.1.2023

 

Perustelut:

 

Vesihuoltolaitos ei puolla laskun kohtuullistamista. Vesihuoltolaitos on toiminut asiassa yleisten toimitusehtojen mukaisesti (kohdat 8.5,8.6 vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot).

 

8.5 Laitoksen velvollisuudet

Laitos suorittaa tonttijohtojen liitostyön laitoksen johtoihin. Laitos vastaa suorittamistaan töistä kulloinkin voimassa olevien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mukaisesti.

 

Jos laitos toteaa, että asiakkaan vedenkulutus on niin suuri, että on syytä epäillä vuotoa kiinteistön kvv -laitteistossa, laitos saattaa asian asiakkaan tietoon.

 

8.6 Asiakkaan velvollisuudet

Laitoksen verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, laitokselle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä.

 

Kiinteistönomistaja tai - haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäteveden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä.

 

Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville viemärivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin laitoksen kannalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen laitoksen viemäriin johtamista laitoksen hyväksymällä tavalla.

 

Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa laitoksen toimintaa. Jos asiakas laitoksen kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaustyön, voi laitos asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toimituksen keskeyttämisen uhalla. Laitos voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä.

 

Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan laitokselle tonttijohdoissa sekä laitoksen laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista.

 

Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännöllisesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv-laitteensa kuten vesijohtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsittelyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen katkoksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet

 

Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erottimet (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjennetään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Lisäksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tulee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä.

 

Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kun­nossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa laitoksen laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan laitoksen antamia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on laitoksen kirjallisesta pyynnöstä velvollinen poistamaan laitoksen toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot.

 

Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman laitoksen lupaa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hylkää vesilaskun kohtuullistamispyynnön edellä esitetyin perusteluin.

 

Kokouskäsittely Heikki Lindgren esitti Eero Latvalan kannattamana, että laskua kohtuullistetaan. Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä teknisen johtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Jaanto, Jyväkorpi, Peltola-Ojala, Ratilainen, Saarni ja Suovanen.

 

Lindgrenin ehdotuksen puolesta äänestivät Lindgren, Lehtonen ja Latvala.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella teknisen lautakunnan päättäneen hyväksyä teknisen johtajan ehdotuksen äänin 6-3.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.