Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 66


 

Lisämäärärahaesitys hylyn hävittämiseksi

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.09.2023 § 66                   

688/02.02.00/2022    

 

 

 

Valmistelija  Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 6.9.2023

 

Naantalin kaupunki on varannut vuoden 2023 talousarviossa ympäristönsuojelun kustannuspaikalle 100 000 euroa konkreettisiin Saaristomeren pelastustoimiin Naantalin alueella.  Vuoden 2022 vastaavasta määrärahasta jäi käyttämättä merkittävä osuus (noin 30 000 euroa) Luolalanjärven kosteikon rakennustöiden viivästymisen takia. Tästä johtuen vuoden 2023 määrärahoista vastaavasti kuluu merkittävä osuus Luolalanjärven kosteikon rakentamiselle. Loppuosa määrärahasta on näillä näkymin kulumassa suunnitellusti.

 

Kaupungin ilmastotiekartassa yhtenä toimenpiteenä on Naantalin alueella olevien hylkyjen poistaminen. Rymättylän Tanilanlahdessa on hylätty alus, jota kutsutaan nimellä Snipan. Ympäristönsuojelu on aikeissa hakea valtiolta avustusta sen hävittämisen osittaiseksi rahoittamiseksi, mutta avustuksen myöntämisen ehtona on, että aluksesta on erityistä ympäristöriskiä. Tämän arvioimiseksi pyydetään asiasta ELY-keskuksen lausuntoa.

 

Alus on ollut uponneena Rymättylän Tanilanlahdella jo vuosia, eikä aluksella ole tiedossa olevaa omistajaa. Naantalilainen yrittäjä on kiinnostunut aluksen hävittämisestä ja on jättänyt asiasta jo tarjouksen.

Ympäristönsuojelu esittää, että hylyn hävitykselle myönnetään vuodelle 2023 40 000 euron lisämääräraha Saaristomeri-toimenpiteenä.

 

Oheismateriaali: tarjous hylyn poistamisesta sekä kuvia aluksesta

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle että hylyn hävitykselle myönnetään vuodelle 2023 40 000 euron lisämääräraha Saaristomeri-toimenpiteenä ympäristönsuojelun kustannuspaikalle.

 

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.