Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 61



 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan vuoden 2024 talousarvio

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.09.2023 § 61                   

590/02.02.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 11.9.2023

 

Kaupunginhallitus on antanut 19.6.2023 talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet. Toiminta- ja taloussuunnitelman 2024 - 2027 laadintaprosessin aikataulu on laadittu niin, että talousarvio- sekä

suunnitelma käsitellään valtuustossa 13.11.2023.

 

Sitovuuden osalta noudatetaan vuonna 2023 käyttöön otettua sitovuussääntöä, eli sitovuus on toimielimen toimintakate. Talousarvio laaditaan siitä huolimatta tulosaluetasoisena kuten ennenkin, joten sen

informaatioarvo säilyy.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on osa teknisiä palveluita, jolle em. ohjeluvut on annettu. Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu -9 194 800 euroa (ilman maankäyttösopimusten tuottoa). Lisäksi kaupunginhallitus vahvisti erillisen ohjeluvun joukkoliikenteelle sekä kaukolämpö ja energiatuotannolle -1 112 000 euroa. Yhteensä siis -10 306 800 euroa.

 

Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikön välisiä eriä. Kaupunginhallituksen asettamat ohjeluvut alittuvat hieman. Poikkeama ohjeluvuista on yhteensä n. 200 000 euroa, mikä johtuu pääosin vesihuollon liittymismaksujen

kirjaustavan muutoksesta.

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus. Vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota. Tulosalueiden vakansseihin ei esitetä muutoksia. Esityslistan liitteenä on ympäristö- ja rakennuslautakunnan ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi

sekä vakanssirekisteri.

 

Liitteet 1 - 2, YMPRA 19.9.2023

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle oheisen liitteen mukaisen talousarvioehdotuksen ja siihen liittyvän henkilöstösuunnitelman hyväksymistä.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Juha Ovaska poistui kokouksesta tämä asian käsittelyn jälkeen.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.